Sijoitetut stipendivarat

Koulun stipendirahastojen varat vuoden 1973 lopussa ja stipendien jako keväällä 1974 selviävät seuraavista taulukoista (HN 1966-1967, 52-54; HN 1973-1974, 52).

Rahastojen tuotto oli vuonna 1973 ollut kaikkiaan 12 030 markkaa [€ 9 855,50], joka voitiin jakaa keväällä 1974 stipendeinä oppilaille. Vertailun vuoksi todettakoon, että vuonna 1967 oli voitu jakaa 5 970 markkaa [€ 8 351,95]. Uusi stipendirahasto oli vuonna 1968 kuolleen rehtori Aulis Ojajärven stipendirahasto. Koulun omien stipendivarojen lisäksi jaettavana oli taas jaettavissa stipendeinä myös jonkin verran ulkopuolisia lahjoitusvaroja.

Taulukosta voidaan ensinnä todeta, että Norssin stipendirahaston varoja oli nyt sijoitettu voimakkaasti KOP:n ja SYP:n osakkeisiin, joiden määrät olivat yli kaksinkertaistuneet. Toiseksi voidaan todeta, että Norssin stipendivarojen euromääräinen tuotto oli kohonnut vuoteen 1967 verrattuna 1 503,55 eurolla, mikä merkitsi 18 prosentin korotusta.

MaCa: Täytyy sanoa, että kyllä nämä valtion yhtiöt hyvin ovat toimineet; parhaiten tietysti Alko. (Veikko N:o 3 1971, 29)

Stipendivarojen jako keväällä 1974 on selvitetty seuraavassa taulukossa.

(HN 1973-1974, 53)

Yksi markka oli vuonna 1974 euromääräiseltä ostovoimaltaan € 0,82. Vuonna 1957 sen euromääräinen ostovoima oli ollut € 0,02 ja vuonna 1967 € 1,40. Rahamäärien ostovoiman kehittymistä 1970-luvulla voidaan tarkastella seuraavan taulukon avulla. Kyseisen vuoden markkamäärä kerrotaan muuntokertoimella ja jaetaan euron arvolla 5,94573.

Taulukosta voidaan todeta, että markan euromääräinen ostoarvo putosi vuosikymmenen kuluessa yhteen kolmannekseen vuoden 1969 euromääräisestä ostoarvostaan. Ei siten ollut ihme, että Norssin stipendivarat oli siirretty pankkitililtä KOP:n ja SYP:n osakkeisiin, joiden tuotto riitti jopa nostamaan vuosittain jaettujen stipendien euromääräistä ostoarvoa.

Erilaiset palkkatilastot olivat 1970-luvulla salaisinta ja kuuminta tavaraa erilaisilla tupopöydillä. Tilastoja oli todennäköisesti lisäksi yhtä monta eri laatua kuin sosialismin sortteja konsanaan. Työnantajat tekivät omat tilastonsa, keskusjärjestöt omansa ja ammattijärjestöt omansa, eikä niistä mikään välttämättä edes muistuttanut muiden tilastoja. Ihme kyllä Helsingin Kaupungin Tilastollisesta vuosikirjasta löytyy ’vuoden 1975 virallinen totuus’, joka perustui valtion viran- ja toimenhaltijoiden rekisteriin. Kyseinen palkkarekisteri, mikä taho sellaisen sitten oli pystynyt tekemäänkään, oli laadittu suoritettujen tutkintojen ja niiden helsinkiläisille haltijoille maksettujen palkkasummien perusteella.

(HKT 1976, 202-203)

Kyseessä ovat puhtaasti tilastolliset keskikuukausipalkat. Tietyn oppiarvon saavuttanut, esimerkiksi upseeri, yleisesikuntaupseeri tai ekonomi, toimivat näet valtion eri organisaatioiden eri portailla ja nauttivat siten pääasiassa tehtävätasonsa, eivätkä pelkän oppiarvonsa mukaista palkkaa. Taulukosta voidaan kuitenkin todeta, että Tohtorin tutkinto tuotti haltijalleen yli € 4 000, ylempi korkeakoulututkinto noin € 3 000 – 4 000 ja alempi korkeakoulututkinto noin € 2 500 kuukausitulot rahan ostoarvolla mitattuna.

Taloussanomat julkisti nettisivuillaan ja Ilta-Sanomat 17.05.2008 numerossaan kunta-alan palkat vuonna 2007. Lähdeaineistona oli Tilastokeskuksen tuolloinen tuorein selvitys. Kyseessä olivat säännöllisen työajan ansion keskiarvot, euroa kuukaudessa. (IS 17.05.2008, 12-13) Taulukkoa tavatessa on otettava huomioon, että samalla ammattinimikkeellä toimivilla henkilöillä saattaa olla eri kunnissa erilaisia tehtäväkuvia, joten he voivat saada erilaista palkkaa. Pääkaupunkiseudulla ainakin johtavien virkamiesten palkat ovat huomattavasti taulukossa ilmoitettuja korkeampia. Alla olevaan taulukkoon on lisätty opetusalan palkkojen rinnalle muutamia vertailupalkkoja ammatteineen. Palkat ovat epäapostolisessa sukkessiossa.

Eräiden elintarvikkeiden ja kulutushyödykkeiden keskihintoja Helsingissä vuosina 1960-1975 ja maaliskuussa 2008

1) Paahdettu 1950 alkaen
2) Luumut
3) Appelsiinien ja tuontiomenoiden keskihinta
4) Kent
X) Hinnat Hakaniemen hallissa ja Hakaniemen S-marketissa [entinen Hakaniemen Elanto] lauantaina
26.04.2008; ei tarjoustuotteita

x1) Eri tuotemerkkien tai lajikkeiden keskihinta
x2) Naudan fileeselkä
x3) Vähärasvaiset porsaan kyljykset
x4) Suodatinjauhatus
x5) Helsingin energia [HE]; kerrostaloasunto; kaukolämpö; vuosikulutus 5 000 kWh: sähköenergian keskihinta
€ 0,05/kWh, sähkön siirron keskihinta € 0,04/kWh, yhteensä € 0,09/kWh. Huom: HE:n tuotosta tuloutettu kaupungin kassaan vuosittain kahden kunnallisveroprosentin tuoton verran
x6) Vapaarahoitteinen 60 m2 vuokra-asunto keskimäärin Helsingissä. Vaihtelut alueittain € 607,80 – 788,40
x7) Kuljettajalta ostettuna
(HKT 1961, 213; HKT 1971, 201; HKT 1976, 182, 222; Rauhala 2001; Nordberg 2008)

MaCa: Mitä muuta, jota opettajilla on vähän, tarvitaan liikkeen perustamiseen reaalipääoman lisäksi?
Ääni: Henkistä pääomaa.
(Veikko N:o 3 1971, 29)

Mielenkiintoinen kotitaloushavainto on se, että jauheliha alkoi 1970-luvulla yleistyä kotiruokana. Toinen uutuusruoka oli italialainen peruspizza, jota tosin nautittiin ravintolassa. Se on uunissa paistettu avopiiras, pyöreä leipä, joka on yleensä päällystetty tomaattikastikkeella, juustolla ja erilaisilla täytteillä.

Maamme ensimmäisen pizzerian perusti Adriano Vinciguen jo vuonna 1964 Lappeenrantaan. Seuramatkailun yleistyessä myös Helsinki sai ensimmäisen pizzeriansa, Don Rodolfon Snellmaninkadulle vuonna 1970. Seuraava pizzaravintola oli Albertinkadulla sijainnut Pizzeria Rivoli.

Vuonna 1971 ilmestyi WSOY:n Värikäs keittokirja, joka poikkesi täydellisesti edellisten vuosikymmenien keittokirjojen hillitystä charmista. Teos oli ilmeisesti ensimmäinen A4-kokoinen leksivisitiivinen keittokirja, mitä tuolla mainosadjektiivilla sitten tarkoitettiinkaan.

Kirjan englantilainen alkuteos oli nimeltään ’Hamilyn All Colour Cook Book’. Se pani miettimään reseptien lopputuotteiden herkullisuutta, mutta kirjan alkuperä tuoksui myös kansainvälisiltä keittiöiltä sekä niiden herkuilta.

Kirjassa olikin runsaasti uusia reseptejä, muun muassa sellaisia kuin ’Lampaankyljyksiä ja ratatuille’, ’Burgundilaispata’, ’Lyonilainen uunilammas’, Irlantilainen lammasmuhennos’, ’Englantilainen lihapaistos’, ’Paistia sveitsiläisittäin’ ja ’Tanskalainen kinkkupiiras’. Lisäksi kirjassa oli 26 muun kansainvälisen suosikkiruokalajin valmistusohjeet.
(WSOY 1971; Kuvat WSOY 1971)

Keittokirja kului ahkerassa käytössä nuorenparin keittiössä. Se oli lisäksi mukana YK-tehtävissä niin Siinain autopartioviikoilla kuin Golanin kukkuloiden tähystyspaikoillakin. Siellä ei ollut pizzerioita eikä kokkeja, vaan ruoka piti valmistaa aivan alusta alkaen ihan itse.

Voimakkaan inflaation ja devalvaatioiden takia tarvittiin satamarkkasta suurempi maksuväline. Sellaiseksi otettiin vuonna 1975 käyttöön 500 markan seteli. Sen euromääräinen ostoarvo oli liikkeellelaskuvuonna € 348. Vuonna 1980 se oli enää € 210, vuonna 1990 vain € 109 ja vuonna 2002, jolloin euro otettiin käyttöön käteisvaluuttana, ainoastaan € 87.

Kuvat: Suomen Pankin Tiedotus.

MaCa: Minulla oli kouluaikana matematiikassa yleensä 4, mutta kauniiden silmieni ansiosta sain keväisin 5. (Veikko N:o 1 1971, 39)