Vahdinvaihto

Norssin opettajakunnassa tapahtui 1960-luvun jälkipuoliskolla huomattava nuorennusleikkaus, kun ennen sotia opettajiksi valmistuneet ikäluokat jäivät eläkkeelle. Tässä yhteydessä menetettiin huomattava määrä pedagogista ja didaktista kokemusta, joka nyt alkoi tosin korvautua modernisti koulutetulla nuoremmalla näkemyksellä.

Poistuma alkoi keväällä 1965, jolloin kouluneuvos, voimistelun, urheilun ja terveysopin vanhempi lehtori Väinö Vilho Lahtinen jäi eläkkeelle. Hän oli tullut syksyllä 1934 Sortavalan seminaarista Norssiin ja oli jo tuolloin tunnettu mies voimistelu- ja urheiluväen keskuudessa.

Lehtori Väinö Lahtisen monitahoista toimintaa on mahdoton selostaa kattavasti. Ansioistaan hän oli lukuisten järjestöjen kunniajäsen. Hän oli lisäksi saanut Suomen Olympiakomitean kultaisen ansiolevykkeen, Suomen Urheilun kultaisen ansioristin sekä Suomen urheilun suuren ansioristin. Kuva: Ilpo Heporauta.

Poistuma jatkui, kun saksan ja ranskan kielen yliopettaja Irja Maliniemi kuoli vuonna 1967. Hän oli tullut Norssin tuolloin vielä harvinaiseksi naispuoliseksi opettajaksi ja lehtoriksi vuonna 1932. Yliopettaja hänestä tuli vuonna 1945. Irja Maliniemi palveli Norssissa kolmen rehtorin aikana. Sotien jälkeisenä pula-aikana hän vaikutti merkittävästi kouluruokailun saamiseen Norssin Soppikseen.

Yliopettaja, filosofian tohtori, professori Lauri Arvi Pellervo Poijärvi [vuoteen 1906 Boijer; 1900-1986]. Maantietoa ja luonnonhistoriaa. VR 4, Mm 1939-1940 ja 1941-1944. Kapteeni.

Ylioppilas Helsingin Suomalaisesta Normaalilyseosta 1918. Helsingin Normaalilyseon luonnonhistorian ja maantieteen vanhempi lehtori 1929-1935. Samojen aineiden kouluneuvos Kouluhallituksessa 1935-1942; Kouluhallituksen pääjohtaja 1942-1945. Helsingin Normaalilyseon vanhempi lehtori 1945-1959; yliopettaja 1959-1967. Kirjoittanut lukuisia oppikirjoja.

Kuva muotokuvasta: Erkki Nordberg 2007.

Syyskesällä 1967 siirtyi eläkkeelle Norssin luonnonhistorian ja maantieteen yliopettaja, filosofian tohtori, professori h.c. Lauri Arvi Pellervo Poijärvi. Hän oli itse vanha norssi, päässyt ylioppilaaksi vuonna 1918. Toisen kerran hän tuli Norssiin vuosina 1925-1926 auskultoimaan luonnonhistorian ja maantieteen opettajaksi. Kolmannen kerran hän saapui Norssiin vuonna 1926 näiden aineiden vanhemmaksi lehtoriksi.

Toimittuaan seitsemän vuotta tässä virassa hän kuitenkin siirtyi Kouluhallitukseen kouluneuvokseksi ja nimitettiin vuonna 1942 Kouluhallituksen ylijohtajaksi, mikä virkanimike muutettiin myöhemmin pääjohtajaksi. Sodan jälkeen hän joutui muuttuneissa poliittisissa olosuhteissa eroamaan huomattavasta virastaan, mutta vain tullakseen neljännen kerran vanhaan kouluunsa ja entiseen virkaansa. Vuonna 1960 hänestä tuli opettamiensa aineiden yliopettaja ja sai professorin arvonimen vuonna 1965.

Norssissa professori Poijärven toiminta oli ollut monissa suhteissa inspiroivaa, ja varsinkin hän osallistui innokkaasti oppilaiden vapaaseen harrastuselämään. Niinpä hän oli aina kaikkien kulttuuririentojen harras ystävä; 1930-luvulla erikoisesti koulun musiikkielämä kukoisti hänen ansiostaan.

Professori Poijärvi on hoitanut koulun ulkopuolella lukemattomia luottamustoimia, ja hänen asiantuntemustaan on käytetty hyväksi lukuisissa valtion komiteoissa. Lisäksi professori Poijärvi kirjoitti suuren määrän alansa oppikirjoja.
(HN 1967-1968, 16)

L. Arvi P.

Viimeksi koulumme satavuotisjuhlien tilaisuuksissa, ja aina siellä missä norsseja on koolla, Norssin päivinä, vanhojen luokkatoverien tavatessa, biologi-maantieteilijöiden kesken – puhe kääntyy herkästi eläin- ja kasviopin sekä maantiedon aiheisiin, nimittäin Poijärven eli ”Poitsun” tunteihin. Miksi Poijärven tunti on käsite?

Tuntia seuraavaa auskultanttia tai Vanhaa Norssia ei voi olla sykähdyttämättä se hurmioitunut innostus, jolla Poijärvi itse paneutuu esillä olevaan aiheeseen, toisaalta manaa luokan mielenkiinnon suuntautumaan tähän kohteeseen. Olipa kysymys turskanpyynnistä, kasvinkeruun ohjauksesta tai jonkin maan teollisuustuotteista, niin asia tuntuu kuuluvan jokaiselle, tulevan itse kunkin omaksi.

On verrattoman tärkeää, että nimenomaan vaikka Anttilan turskasaalis on suurin, että juuri Nieminen keksii hede- ja emipajun, että Salokari saa selville Volkswagenin tehtaiden sijainnin.

Taikka sitten, että perulainen guanonlouhija, siperialainen turkismetsästäjä tai tanskalainen maanviljelijä kertoo – Poijärven äänellä – toiminnastaan. Sillan rakentaminen oppilaan maailmaan yhdessä sanallisen rikkauden ja kuohuvan taiteilijaluonteen kanssa on Poijärven tunnin sisäinen voima.

Poijärven pedagogiikan inhimillisesti arvokkain oivallus on ollut osaamisen tilaisuuksien tarjoaminen oppilaille – ohje, joka usein jää muodolliseksi ihanteeksi, mutta joka näkyvimmin on toteutunut Poijärven oppilasjoukossa, spontaanisena, sataprosenttisena mukaan tempautumisena.

Yksikään ei saa jäädä osattomaksi vastaamisen, näyttämisen tai kokoelmaesineen hakemisen riemusta. Runsas tunnustuksen viljely on ollut verraton kannustin etenkin alaluokkalaisen ponnistuksille, ja nuorempien oppilaiden lähestymisen vaikeutta korostettiinkin alinomaa akateemisessa maailmasta juuri ”kentälle” tulleille auskultanteille.

Entä sitten luokan seinien ulkopuolella tapahtunut kasvatus? Yläluokkalaisten parhaimpiin koulumuistoihin kuuluvat linturetket Huopalahdelle, kasvinkeräys Vantaan rantalehdoissa ja -kallioilla ja oman luokan perinteellinen saaristoretki leiriytymisineen.

Professori Poijärvi on ollut näkyvä ja kuuluva hahmo koulumme elämässä, viimeksi yhtäjaksoisesti kaksikymmentä vuotta, mistä kahdeksan vuotta yliopettajana. Uskollinen alakerroksen valvoja velvoitti isällisesti niin pienet ja isot norssit kuin auskultantitkin luontevaan aamutervehdykseen, mikä on todellista kenttäkasvatusta. Ja sitten Poijärven jylisevä virrenveisuu, ääni, jota urut ja norssien joukko eivät ylittäneet.

Tuntityöskentelyyn Poijärvi on soveltanut koulumme nimeä: normaaliopetus on arkityötä, ei paraatia. Hänen oppilaskeskeinen näköalansa on suhteuttanut myös oman oppiaineksen määrän oppilaiden kokonaisohjelmaan. Näin on päädytty biologian auskultanttien pelkäämään, mutta erittäin opettavaiseen kokeeseen: kelpo kandidaatit ja maisterit ovat saaneet ponnistella kolmannen luokan koulupäivän läksyjen kimpussa.

Legenda Poijärven tunnista tuli omalta osaltani todeksi vasta auskultaatiossa. Virikkeiden vyöryä oli mahdoton vastustaa. Tulinen inspiraatio tarttui. ”Havainnollinen, mielekäs askarteleva” biologian ja maantiedon opetus on levinnyt laajalle ja jäänyt Norssissakin näiden aineiden kivijalaksi.

Professori Poijärven varsin temperamentikkaat kannanotot koulun sisäisestä ja ulkoisesta muuttumisesta ovat saaneet ristiriitaista vastakaikua, mutta – vain ajatuksettomien ihmisten on suotu jäädä vaille kritiikkiä.

RV
(RV 1967)

Klassillisten kielten yliopettaja Anders Collin jäi eläkkeelle vuoden 1968 alussa. Maisteriksi valmistuttuaan hän toimi Norssin tuntiopettajana vuosina 1930-1931. Vuonna 1940 hän tuli koulun ruotsin kielen vanhemmaksi lehtoriksi. Tästä virasta hänestä tuli vuonna 1949 koulun klassillisten kielten yliopettaja. Anders Collin toimi lisäksi lähes 20 vuotta Ylioppilastutkintolautakunnan jäsenenä ja kirjoitti eräitä suosittuja oppikirjoja.

Ruotsin kielen yliopettaja Greta Koivisto jäi niin ikään eläkkeelle vuoden 1968 alussa. Hän oli tullut Helsingin Normaalilyseoon yliopettajaksi vuonna 1956, joten hän pääsi monin tavoin vaikuttamaan oman opetusalansa kehitykseen. Lisäksi Greta Koivisto toimi useita vuosia Ylioppilastutkintolautakunnan apujäsenenä.

Fysiikan ja kemian yliopettaja Pentti Kattainen siirtyi eläkkeelle vuoden 1968 syyslukukauden alussa. Hän tuli Norssiin vuonna 1952 matemaattisten aineiden vanhemmaksi lehtoriksi ja hoiti vuodesta 1965 fysiikan ja kemian yliopettajan tehtäviä. Vararehtorina hän toimi vuodesta 1955 lähtien. Hän oli julkaissut suurta suosiota saavuttaneet fysiikan oppikirjat sekä keskikoulua että lukioluokkia varten ja niihin liittyvän harjoituskirjan.

Kattainen: ”Se, että ilman lämmetessä päivä pitenee, ei ole mikään mainio esimerkki lämpölaajenemisesta.” (Veikko N:o 2 1968)

Istumajärjestyksen mukaan eräs oppilas oli vaihtanut nimensä ”Pummiksi”. Tenkilä tiedustelee nimen töhertäjää. Ääni luokasta: Siivoojan työtä. (Veikko N:o 2 1964, 22)

Uskonnon ja siihen liitettyjen aineiden yliopettaja Timo Päiviö Virkkunen siirtyi eläkkeelle syyslukukauden alussa 1968. Hän oli päässyt Norssista ylioppilaaksi vuonna 1923 ja väitteli teologian tohtoriksi vuonna 1956. Normaalilyseoon T. P. Virkkunen palasi vuonna 1958 aluksi tuntiopettajaksi. Parin vuoden kuluttua hänet nimitettiin aineidensa yliopettajaksi, jota virkaa myös hänen isänsä, professori ja koulun entinen rehtori Paavo Virkkunen oli aikanaan hoitanut. Yliopettaja Virkkunen hoiti lisäksi Helsingin yliopiston käytännöllisen teologian apulaisprofessorin virkaa vuosina 1966-1967.

Hienouden perikuva oli teologian tohtori T. P. Virkkunen, Vanha Norssi ylioppilasvuosikertaa 1923. Hän opetti uskontoa, psykologiaa ja filosofiaa. Mielenkiintoista oli seurata hänen esitystään, joka koski hänen itsensä kehittämää, tietyllä tavalla ennalta ohjautuvaa eli teologista ajatusrakennelmaa. Pidättyväinen ja tasapainoinen, kaikkia eleitä ja yliotteita välttävä esitystapa oli tuolloin koulumaailmassa perin harvinaista.

T. P. Virkkunen saavutti sen kautta heti täyden luottamuksen, eikä hänen tunneillaan koskaan ilveilty. Hänen tietyssä etäisyydenpidossaan ei ollut mitään viileyttäkään. Kaikki perustui huomaavaisuuteen ja keskinäiseen kunnioitukseen. Hänen filosofiansa anti jäi arvokkaana ajatuspääomana kasvamaan korkoa. Hän oli professorin poika ja toimi itsekin sittemmin pari vuotta Helsingin Yliopistossa käytännöllisen teologian virkaa tekevänä apulaisprofessorina.
(Teksti ja Kuva: Halén 1998, 32)

Matemaattisten aineiden vanhempi lehtori Paavo Johannes Rudanko siirtyi eläkkeelle keväällä 1969. Hän oli tullut Norssiin fysiikan ja kemian vanhemmaksi lehtoriksi vuonna 1945, joten hänellä oli eläkkeelle siirtyessään takanaan 24 vuoden yhtämittainen palvelus Norssissa. Se merkitsi kolmea kokonaista oppilaspolvea. Opettajatoverit oppivat tuntemaan hänet täsmällisenä ja tarkkana työn suorittajana. Eräs oppilaspolvi maalautti hänestä taulun.

Vanhempi lehtori, filosofin maisteri Paavo Johannes Rudanko oli Norssin legendaarinen kemian- ja fysiikanopettaja, joka opetti myös matematiikkaa. Rudangolla oli persoonallinen pedagoginen ote, jossa yhdistyivät omalaatuinen puheääni, raju liitutaulun ja sienen käyttö, arvoituksellinen käsiala sekä teatraalinen – joskus tunteenomainen – kemian salaisuuksiin johdattaminen. Rudangon puheääntä pystyvät vieläkin jotkut vanhat norssit imitoimaan.

Vasemmalla on valokuva yksityisomistuksessa olevasta hyväkuntoisesta, mutta kehystämättömästä taulusta. Taulun on maalannut Tapani Jussila vuonna 1978. Se perustuu ilmeisesti J. Salonheimon ottamaan valokuvaan.
(Jussila 2006)

Ruotsin kielen vanhempi lehtori Alina Sofia Teppo siirtyi niin ikään eläkkeelle keväällä 1969. Hän oli toiminut oppikoulunopettajana kovin eri puolilla maata, mutta myös helsinkiläisissä oppikouluissa. Norssiin Alina Teppo tuli vuonna 1958 ruotsin kielen vanhemmaksi lehtoriksi. Erityisesti hän painotti ruotsin kielen adjektiivien taivutussääntöjä. Hänen ohjaava vaikutuksensa ulottui myös opetusharjoittelijoiden yleiseen pedagogiseen valmennukseen. Alina Tepon kurinpitoa muisteltaessa on otettava huomioon, että hänellä oli kaksi VM 2 mitalia sekä Talvi- ja Jatkosodan muistomitalit.

Keväällä 1970 jäi vielä eläkkeelle ruotsin kielen vanhempi lehtori Lydia Mainikki Koiranen. Norssin vanhemmaksi lehtoriksi hän oli tullut vuonna 1962.

Aikansa persoonallisuus

Lehtori Niilo Visapää ehti luokanvalvoa useita Norssin poikaluokkia ennen nimitystään Norssin rehtoriksi. Hän toimi muun muassa tämän kirjoittajan luokanvalvojana koko kouluajan. Visapää opetti uskontoa, sielutiedettä ja filosofiaa. Opettajana hän tuli tunnetuksi omaperäisestä huumoristaan, joka herätti ansaittua huomiota.

Jo esittäytyminen antoi viitteitä tulevasta. ”Olen luokanvalvojanne. Tunnen nimen Visapää.” Tähän kuiskaus luokan perältä: ”Tunteekohan se muitakin nimiä?” Myös käytöstapojen opetus painui mieliin. ”Tiedättekö, miten välttyy tervehtimästä?” Oppilas: ”Siirtyy kadun toiselle puolelle”. Nisse: ”Ei toki, riittää, kun kääntyy katsomaan tyhjää näyteikkunaa”.
Kuva: Roland Freundin kokoelmat.

Visapään oppitunneissa oli 1950-luvulla ollut oppilaiden kannalta sellainen kyseenalainen ’hyvä’ puoli, että itse ainetta ei ehditty käsitellä, koska luokan hallinnolliset asiat veivät paljon aikaa. Niihin kuuluivat tuolloin muun muassa rangaistukset.

Luokanvalvojan tuli näet pitää lukua päiväkirjamuistutuksista ja myöhästymisistä, koska niiden kertymisistä seurasi kotimuistutuksia ja jälki-istuntoja. Varsinkin 1950-luvun alkupuolella tätä työtä oli Nissellä runsaasti. Kun levottomat poikaikäluokat sitten 1960-luvulla muuttuivat tiedostaviksi poikaikäluokiksi, alkoi oppitunneilla jäädä aikaa opetukselle ja keskustelullekin.

Vuonna 1947 Norssin aloittaneen 1 a –luokka teki keväisin luokkaretkiä. Suomenlinna oli kohteena sillä säävarauksella, ettei Rööperissä, joka oli Nissen asuinalue, sada puukkoja. Kevätaamu oli ollut kaunis, mutta Nisseä ei kuulunut eikä kotoakaan vastattu.

Myöhemmin hän joutui vaivautuneena vastaamaan luokassa piruileviin huomautuksiin satavista puukoista, semminkin kun vielä oli levinnyt tieto, että Nisse styylasi erään naisopettajan kanssa. Retki tehtiin sitten myöhemmin.
(Larjola 2005, 17-18)

Lehtorina Niilo Visapää toimi myös Norssin tunnollisena kirjastonhoitajana. Häntä kuvaa hyvin vuoden 1963 penkkarilaulu, joka ei loppujen lopuksi ollut laisinkaan pahansuopainen. Pikemminkin arvostava ja kunnioitettava kuten koko lehtori, yliopettaja ja kouluneuvos Niilo Visapääkin.

VIIDAKKO-NILS
(Säv. Kuningaskobra)

On piilossa kirjaston
suojassa aurinkolasien
valtakunta viimeinen
suuren kouluneuvoksen,
vain oppilaat tuntee sen..

Aamun tullen saarnaamaan
Nisse saapuu kotoaan
Vulgatasta suoraan kääntää hän.
Lukee saarnan kaikuvan,
suuntaa katseen ankaran,
rivissä jos joku äännähtää.

On kuningas norssien,
taitaja kielien monien.
Ambomaalla käynyt on,
tuntee villin viidakon,
ei pelkoa laisinkaan.

Osaa kreikan, latinan,
heittää huulen sulavan,
kuinka tappoi mamban kauhean.
Jää siis Nisse kouluun vaan,
ehkä joskus tavataan,
silloin vanhaa aikaa muistellaan.

On piilossa kirjaston,
suojassa aurinkolasien
valtakunta viimeinen
suuren Kouluneuvoksen
vain oppilaat tuntee sen.
(Ilpo Heporaudan kokoelmat)