Suomi ja huumeet

Veikon numero 5 1973 oli lukijoilleen todellinen huumepaketti. Siinä oli ensin Erik Lindforsin perinpohjainen selvitys ’Taustatietoa huumeista’. Tämän historiikin kannalta mielenkiintoisempi oli kuitenkin tiivis, mutta koruton kirjoitus huumeiden käytön kehityksestä Suomessa.

Huumeiden käytön kehitys Suomessa

Varsinaisesta huumausaineongelmasta on voitu puhua Suomessa vasta muutama vuosi. Suomeen saapui vuosina 1967-1968 Yhdysvalloista lähtenyt huume-epidemia Keski-Euroopan ja Skandinavian kautta. Ensimmäiset huumeiden salakuljettajat tavattiin Suomessa vuonna 1967. Tapahtumat ovat sen jälkeen noudattaneet muiden Pohjoismaiden kaavaa.

Suomessa esiintyi lähinnä morfiinin käyttöä jo 1930-luvulla. Helsingin sairaaloihin tuli silloin vuosittain keskimäärin kolme uutta käyttäjää. Sodan aikana ja heti sen jälkeen narkomaanien määrä kasvoi noin 400:ään. Tuolloin käytettiin useimmiten heroiinia.

Huumausaineiden väärinkäyttäjiä oli 1950-luvun lopulla noin 150; vanhoista käyttäjistä osa siirtyi alkoholiin, ja osa heistä oli kuollut. Vuonna 1962 hoidettiin 281 lääkkeiden väärinkäyttäjää. Narkomaanien keski-ikä oli kaikissa näissä tapauksissa noin 30-40 vuotta. Huumeongelma ei siten ollut 1960-luvun puoliväliin saakka kovin suuri, eikä ainakaan nuorten ongelma.

Helsingistä tavattiin ensimmäiset kannabiksen käyttäjät vuonna 1967, ja tammikuussa 1968 heitä oli jo 130. Lehdistössä alkoi samaan aikaan laaja huumekysymyksen käsittely. Kun lehdistö tavoitteli voiton tekemistä sensaatioilla, se unohti usein kertoa huumausaineiden haitoista ja jopa vähätteli niitä.

Helsinkiin perustettiin nuorille huumeiden käyttäjille Arkadian poliklinikka, jonne hakeutui samana vuonna 850 nuorta. Heistä oli yli puolet alle 18-vuotiaita, ja 74 prosenttia heitä oli aloittanut huumeiden käytön vuosina 1967-1969, useimmat kannabiksella.

Yli ¾ ilmoitti huumeiden käytön alkaneen toverin tai huumeiden myyjän houkuttelemina taikka jengin seurassa. Vuoden 1970 loppuun mennessä koko maassa oli hakeutunut hoitoon noin 2 500 päihteiden käyttäjää. Vuonna 1971 heitä oli jo noin 4 000.

Asevelvollisille tehdystä tutkimuksesta selviää, että vuosina 1968-1969 tutkituista helsinkiläisestä nuorista miehistä 13 prosenttia oli kokeillut huumeita. Suosituinta oli kannabis [noin 70 %], harvinaisempia tinneri [10 %], lääkkeet [7 %], amfetamiini [4 %] ja LSD [vajaa 1 %]. Vuonna 1971 kannabiksen osuus oli noin 80 prosenttia ja LSD:n noin 11 prosenttia.

Asevelvollisista ilmoitti 74 prosenttia ensikokeilun aiheeksi uteliaisuuden ja toiseksi aiheeksi esimerkin, 14 prosenttia ilmoitti kimmokkeeksi lehdistä saamansa ennakkotiedot huumeista. Henkinen paine, taloudelliset ja sopeutumisvaikeudet eivät olleet tutkittujen mielestä [vielä silloin, sic] vaikuttaneet kokeiluun.

Helsingin oppi- ja kansalaiskoululaisille vuonna 1967 tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että 13 prosenttia tutkituista oli käyttänyt jotain ainetta huumaustarkoituksessa. Nämä vastaajat olivat tuolloin 14-15 -vuotiaita.

Kaupungin kansakoulujen kahdeksansilla sekä oppikoulujen viidensillä ja seitsemänsillä luokilla tehtiin joulukuussa 1970 kyselytutkimus. Oppilaista oli 23 prosenttia kokeillut eri aineita. Prosenttiosuus on liki kaksinkertaistunut sitten vuoden 1967. Kannabiksen suosio oli kohonnut 18.3 prosenttiin. LSD ja amfetamiini olivat sitä paitsi tulleet mukaan.

Mahdollisuus joutua tekemisiin huumeiden kanssa oli kasvanut. Vuonna 1968 oli 16 prosentille tarjottu huumeita, ja 15 prosentilla oli toveripiirissään huumeiden käyttäjiä. Vuonna 1970 oli huumeita tarjottu joka toiselle ja 75 prosenttia tunsi huumeiden käyttäjän. Ensikokeilun tärkein syy oli tuolloin uteliaisuus.

Matti Kaltia
(Kaltia 1973)