Vapaussota, Punakapina, Kansalaissota, Sisällissota; Lyhyt oppimäärä

Suomessa ryhdyttiin kesällä 1917 valmistelemaan yleistä kansannousua venäläisen sotaväen karkottamiseksi maasta. Tämän toteuttamiseksi alettiin perustaa puolueista ja yhteiskuntaluokista riippumattomia suojeluskuntia. Tilanne kuitenkin muuttui lokakuussa 1917, kun sosiaalidemokraattinen työväki irrottautui itsenäisyysliikkeestä.

Bolshevikkien marraskuussa tekemä Lokakuun Vallankumous johti Suomessa suurlakkoon, jonka päätyttyä punakaartit hakeutuivat kiinteään yhteistoimintaan venäläisen sotaväen kanssa. Vaikka Suomi oli julistautunut 6.12.1917 itsenäiseksi ja Venäjä oli 31.12.1917 itse Josif Stalinin allekirjoituksella tunnustanut Suomen itsenäisyyden, venäläiset joukot käyttäytyivät täysin mielivaltaisesti. Eivätkä kotimaiset punakaartitkaan välittäneet maan laillisen hallituksen, Senaatin määräyksistä.

Venäläiset varuskunnat Suomessa syksyllä 1917. (Vapaussota 1918a)

Venäläisen 42. Armeijakunnan sotilaskomitea oli myös julistanut sodan ’valkoisia kaarteja vastaan’, jonka lisäksi venäläiset aseistivat useilla paikkakunnilla punakaarteja. Vapaussotaa voidaan tästä syystä kutsua vapaussodaksi, koska sillä vapautettiin Suomi venäläisestä sotaväestä (Klinge 2007). Punaisen puolen sotilasneuvonantajana ja sotasuunnitelmien laatijana toimi Venäjän armeijan eversti Mihail Svetshnikov (Kuva: Kronlund 1989, 64).

Suomen Punakaartin ylipäällikkö, vallankumousmies Aleksi [Ali] Aaltonen [1884-1918] antoi joukoilleen toimintakäskyn 27.1.1918. Tarkoituksena oli ottaa kaikkialla maassa valta punakaarteille ja hajottaa suojeluskunnat, jotka olivat laillisen hallituksen joukkoja. Tämä oikeuttaa kutsumaan sotaa punakapinaksi.

Suojeluskunnat oli tammikuun puolivälissä julistettu hallituksen joukoiksi, joiden tehtävänä oli järjestyksen palauttaminen ja venäläisten joukkojen karkottaminen. Hallituksen joukkojen ylipäälliköksi oli 16.1.1918 nimitetty kenraali Gustaf Mannerheim [1867-1951]. Hän perusti muutaman päivän kuluttua päämajansa Vaasaan. Viipurissa sattui 19.-22.1.1918 yhteenotto suojeluskuntalaisten ja punakaartilaisten välillä. Sota alkoi yllättävällä kansannousulla samanaikaisesti Karjalassa ja Etelä-Pohjanmaalla, jossa 27./28.1.1918 yöllä riisuttiin venäläiset varuskunnat aseista.

Koko Etelä-Pohjanmaa oli 31.1.1918 mennessä joutunut valkoisten haltuun, jonka jälkeen Ylipäällikkö ryhtyi muodostamaan hajanaisista suojeluskunnista itselleen Valkoista armeijaa. Rintamalinjat hahmottuivat helmikuun puoliväliin mennessä Kankaanpään – Ikaalisten – Haapamäen – Vilppulan – Mäntyharjun – Vuoksen linjalle. Koska rintamalla olivat vastakkain valtaosin suomalaiset keskenään, sotaa voidaan kutsua myös kansalaissodaksi. Tässä vaiheessa ruotsalaiset miehittivät Ahvenanmaan ja ajoivat sinne edenneet Satakunnan suojeluskuntien jäsenet takaisin Suomeen.

Valkoinen armeija organisoitiin helmikuun puolivälissä neljäksi sotatoimiyhtymäksi: Satakunnan, Hämeen, Savon ja Karjalan ryhmiksi. Punaisten rintama jaettiin puolestaan kolmeksi lohkoksi, ja sen ylipäälliköksi tuli ammattiyhdistysmies, Kansanvaltuuskunnan sisäasiainvaltuutettu Eero Haapalainen [1880-1938]. Punaiset aloittivat 21.2.1918 yleishyökkäyksen Pohjanlahden ja Päijänteen välillä sekä Karjalassa. Valkoiset joukot saivat tämän hyökkäyksen vain vaivoin torjutuksi.

Valkoisen armeijan ensimmäinen yleishyökkäys alkoi 15.3. Hämeen Ryhmän kaistalla. Hyökkäys ei oikein onnistunut, mutta punaiset joutuivat kuitenkin vetäytymään Pohjois-Hämeestä Tampereelle. Valkoiset jatkoivat hyökkäystään kohti Tamperetta, joka ensin 6.4.1918 saarrettiin ja sen jälkeen vallattiin tiukoissa katutaisteluissa.

Vapaussodan yleiskulku. (Vapaussota 1918b)

Kun Tampereen operaatio oli vielä käynnissä, saksalainen Itämeren Divisioona nousi 3.4.1918 maihin Hangossa. Sen komentajana toimi kenraalimajuri Rüdiger von der Goltz [1865-1946; Kuva vasemmalla: Kronlund 1989, 66]. Hänen joukkonsa valtasivat Helsingin 12.4.1918 ja jatkoivat sen jälkeen hyökkäystä pohjoiseen Hämeenlinnan suuntaan.

Kun Itämeren Divisioona nousi maihin Hangossa, eversti Otto von Brandensteinin [Kuva: Kronlund 1989, 189] johtama prikaati nousi maihin Loviisassa ja lähti nopeasti etenemään kohti Riihimäen – Pietarin rataa, jonka se katkaisi Uudenkylän ja Kausalan välillä.

Sotaa voidaan siten kutsua myös sisällissodaksi, koska siihen osallistui suomalaisten ohella kolmen vieraan valtakunnan, Venäjän, Saksan ja Ruotsin joukkoja. Lahti vallattiin 20.4.1918, ja punaisten yhteydet itään katkaistiin. Päijänteen ja Laatokan välillä olleista Valkoisen armeijan joukoista muodostettiin tällöin Itäarmeija ja Karjalan joukkojen pääosa keskitettiin 20 000 miehen voimaryhmä Vuoksen linjalle.

Valkoisen armeijan noin 6 000 miehen voimaryhmä hyökkäsi Raudusta ja katkaisi 23.4.1918 Viipurin – Pietarin välisen rautatieyhteyden. Tällöin alkoi Itäarmeijan päävoimien hyökkäys kohti Viipuria, joka valloitettiin 29.4.1918. Lahden tienoilla ja Kymenlaaksossa käytiin vielä toukokuun alkupäivinä saarrostustaisteluja, joissa punaisten voimien johdotta jääneet jäännökset riisuttiin aseista.

Sota päättyi virallisesti 16.5.1918 pidettyyn Helsingin voitonparaatiin, jolloin Valkoisen armeijan joukot marssivat ylipäällikkönsä johdolla itsenäisen Suomen pääkaupunkiin. Sodassa ja sen jälkiselvittelyjen yhteydessä sai surmansa kaikkiaan 27 038 punaisten ja 5 179 valkoisten puolella ollutta suomalaista sekä lisäksi 4 423 muuta henkilöä, yhteensä 36 640 ihmistä (Suomen sotasurmat 1914-1922).
(PTSK 1952, 242-243; Kronlund 1989, 62-68)

Sotatoimet Etelä-Suomessa 3.4.-1.5.1918. (Vapaussota 1918c)