Anteeksi, olen urheilija

Ne, jotka ovat olleet mukana Norssin Konventin järjestämässä jokajouluisessa puurojuhlassa, tietävät, että kyseisen tilaisuuden huippuna on viisaudensarvi-kilpailu, jolle kaikki hyväntahtoisesti naureskelevat tai pirullisesti irvistelevät.

Viisaudensarvesta kilpaileminen on hauskaa jo siksi, että sen säännöt ovat eriskummalliset: ”Mikäli kilpailijalla on voimistelussa tai urheilussa arvosana kymmenen, hänen tulee esittää virallinen anteeksipyyntö heti esiintymisensä alussa”. Muistan, ettei kukaan ole vielä joutunut moiseen tilanteeseen. Mutta vahinko sattuu aina jollekin. Sehän on oikein.

Timo Lassila. Kuva: Veikko N:o 4 1964, 12.

– Esitän anteeksipyyntöni, olen urheilija, kympin mies. – Vahinko osui siis minun kohdalleni. En aio ruveta kilvoittelemaan viisaudensarvesta, mutta uskon joutuvani kiertelemään useampiakin sarveksia puolustaessani urheilua.

Ei näet nykyisin olla aivan yksimielisiä siitä, että urheilu on kansakunnan syöpä. Jossain on vika. Tiedän, että vika on juuri niissä, jotka urheilun yhteydessä puhuvat syövästä, mutta yksityisasiat olkoot pyhät ja pitäköön jokainen oman mielipiteensä vapaassa maassa.

Kauan sitten olivat ensimmäiset olympialaiset. Kauan sitten, niin kertoo historia ja moninaiset tarut, eli ihmeellisen voimakkaita miehiä. Akilleella oli heikkous vain kantapäässä, mutta mitä lähemmäksi nykyaikaa tullaan, esiintyy sitä useammin väite, että urheilijalla on heikko kohta – päässään.

Väitetään, että urheilija on yksinkertainen, harjoittelee kuin peto ja sitten kilpailee saadakseen vain kilpailla. Pelkästään juoksemisen ja väsymisen ilosta. Pienet ja tasaiset aivot, sanovat antiurheilijat. Lasten puuhaa, isojen miesten leikkiä ja rahojen tuhlausta, ajattelevat jotkut.

Isojen miesten leikkiä…

Huhtikuun puolivälissä nähtiin Urheilutalossa voimistelumaaottelu Neuvostoliiton ja Suomen välillä. Mielenkiintoiseksi tämä ottelu muodostui siksikin, että mukana oli kaksi vuotta sitten koulustamme lähtenyt Olli Laiho.

Muistamme, että Laiho teki täällä vähän muutakin kuin riviliikkeitä ja että hän jo koulupoikana pystyi kerran kukistamaan Rooman kultamitalimiehen Ekmanin. [Taas ne urheilijat tekevät kärpäsestä härkäsen, onhan se niin yhdentekevää, kuka voittaa, sanoo antiurheilija.] Hän on oikeassa, mutta otetaan asia rauhallisesti.

Sitten Laihosta tuli ylioppilas, ja hänen mukanaan poistui koulusta koko joukko huippuvoimistelijoita. Norssi ja Henki saivat syytä olla hiljaa vähän aikaa, kunnes Lassila ja Heikinheimo rupesivat ”viiltämään puuveitsellä kultaa”. Oli mukava olla norssi. [Antiurheilija nurisee, että kaksi miestä sinne tai tänne.]

Taas hän on oikeassa, koska urheilija ei viitsi kerta kaikkiaan kinata. Kuitenkin aina silloin tällöin esiintyy kiihkomielisiä ”aatteen miehiä”, jotka joka tilanteessa puhuvat aatteensa puolesta ja kirjoittavat siitä. [Heitäkin jotkut vihaavat.] Sellaista on isojen miesten leikki. Vain osaltaan, hyvin pieneltä osaltaan.

Urheilupakinoita joko luetaan tai vihataan. Tämä vuosi on kaksien olympialaisten vuosi ja urheilusta kirjoitetaan. Edelleen vuosi 1964 on nimetty Suomessa terveiden elämäntapojen edistämisvuodeksi. [Miten lapsellista, vaikeroi antiurheilija. Eikö olekin, sanoo urheilija.]

Olympialaisten yhteydessä joudutaan tekemisiin suurten summien kanssa. Pelkästään yhden miehen edestakainen lentolippu Tokioon maksaa 2 400 markkaa [€ 3 851]. Tänä vuonna siis lasketaan rahojakin. Kun kaikki on näin hyvin, voidaan syventyä huoletta urheilijan aivoihin.

Luokkani priimus, joka muuten ei ole pinko, vaan lahjakas ja älykäs, on urheilija. Hän juoksee, pelaa jalkapalloa ja tennistä, voimistelee, hiihtää. Eikä syöpää ole ilmennyt missään. Edelleen matematiikan kokeista tulee kymppejä yksi toisensa jälkeen. [Turvautuu ainoaan aseeseensa, sanoo antiurheilija.]

Edelleen: Maailman parhaat pikajuoksijat, keskimatkojen juoksijat, seiväshyppääjät ja minkä tahansa lajin harrastajat ovat USA:n yliopistoista. On älytöntä luetella nimeltä urheilijoita, jotka ajattelevat. Urakka olisi voittamaton. Urheilija näet ajattelee.

Urheilusta puhuttaessa ei pitäisi unohtaa myöskään kauniimman sukupuolen edustajia. [Miten nekin ovat näin erehtyneet, kysyy ajattelematon antiurheilija. Yritä ajatella, nauraa päin naamaa urheilija.]

Edustavia naisurheilijoita on Suomessakin paljon, mutta maailman huiput tulosten puolesta löytyvät muualta. Kun kerran saksalaiselta pikajuoksijalta Jutta Heineltä, joka siis on nainen, eräs reportteri kysyi hänen mittojaan, Heine vastasi: ”11,3 sadalla ja 23,1 kahdella sadalla metrillä”. Urheilijat ajattelevat…

Vielä jaksan nostaa hattureuhkaani rintani pullistuessa pelkästä ilosta, kun muistuu mieleen viime kesä.

Sain tilaisuuden olla mukana SOU:n yleisurheilun valmennuskurssilla Pohjanmaan urheiluopistolla kesäkuun alkupuolella. Kurssilla oli ohjaajien joukossa Matti Sutinen, maaottelu- ja olympiaedustajamme seiväshypyssä muutaman vuoden takaa. Keskustellessamme kerran lentopallokentän laidassa seiväshypystä puheenaihe aivan itsestään kääntyi Norssiin.

Hän kyseli ”Väiskin” vointia ja vähän muistakin opettajista, ja saattoi huomata, että hän muisteli kouluaikoja mielellään. Asia ei ollenkaan tunnu ihmeelliseltä, kun tutkii Turnarien pöytäkirjoja: Matti Sutisen nimi esiintyy sekä voimistelun että yleisurheilun yhteydessä ja varsinkin voimistelussa suurella menestyksellä.

Urheilijalla, joka on uransa aktiivina lopettanut, on muistoja. Eikä pidä mennä puhumaan urheilijan tunteellisuudesta, sillä vanhoissa muistoissa ”lämpenee”. Urheilijalla on NUORUUS.

Kerran urheiluintoilija heristeli nyrkkiään lehden palstoilla itsensä ja muidenkin puolesta. Jutusta oli tullut vaatimaton, ei ainoatakaan tunnelman kohoamista kansallishymnien soidessa, lippujen noustessa tankoihin. Ei marssia ”Toreadorien tulo” valkopukuisten miesten marssiessa kentälle, yleisön seistessä: kaunista.

Urheilussa on esteettisiä arvoja. En tarkoita aivan maratonjuoksua, mutta katsokaa voimistelua ja nauttikaa taiteesta. Älkää sanoko, että harjoittelu oli turhaa. Tai seiväshyppypaikalla. Lasikuitu notkuu. Älkää sanoko, että siellä hyppääminen ei ole mitään. Voitte joskus yrittää itse. Tämä kaikki urheilun vastustajalle.

Näin muuten lehdessä otsikon ”Miksi urheilijalla on maailman parhaat fyysiset ominaisuudet”.

– Valhetta, sanoo antiurheilija, onhan se nähty.

– Mutta sanoohan jo terveysoppikirjakin: ”Terveys ja tarmo, ilo ja kauneus ovat palkka urheiluun uhratusta ajasta”.

– Sinusta sen näkee, sanoo antiurheilija.

Kiersin todella visaisen sarven, purin hammasta – ja saavutin tuloksen URHEILIJA SITKEYDELLÄ.

Eino Leino
(Leino 1964)

Joutomies: Amerikassa tehtyjen tutkimusten mukaan tupakoitsevat kuolevat enemmän kuin tupakoimattomat. (Veikko N:o 2 1962, 35)

Joutomiehen vapaa-ajan harrastus: vapaaliikkeet. (Veikko N:o 2 1962, 35)

Urheileva abiturientti: On selvää, että vain urheilu voi pelastaa kansat turmiosta. Se pitkittää ikää!
Civis A: Mutta ennen aikaan eivät ihmiset urheilleet.
Urheileva abiturientti: No, ja missä he ovat nyt? Kuolleet! Kaikki kuolleet!
(Veikko N:o 1 1966, 29)