Seksivalistus

Kaksi koulunkäyntinsä Norssissa syksyllä 1947 aloittanutta 1 a luokan oppilasta pohdiskeli poikakoulun luonnetta puoli vuosisataa myöhemmin. ”Poikakouluna onnistuimme sivuuttamaan tietyt toisen sukupuolen aiheuttamat ihmissuhdeongelmat, jotka yhteiskoulukavereitani raastoivat varsinkin lukioaikoina.” ”Poikakoulu-järjestelmä ei mahdollisesti ollut kaikkein luontevin kehitysilmapiirinä. Siksi kai siitä luovuttiinkin.”

Oli miten oli, murrosikä saapuu aikanaan ja aiheuttaa nuoressa erilaisia tuntemuksia toista sukupuolta kohtaan. Näitä asioita oli kaiketi tarkoitus käsitellä terveysopin tunneilla, mutta niilläkään ei navan ja polvien välillä ei ollut ’mitään’. Tunteet kuitenkin hyrräsivät tiedon puutteesta huolimatta ja tunnettu sananlasku ’kyllä luonto tikanpojan puuhun vetää’ osui myös norssien osalta kohdalleen.

(Larjola 2005, 45)

Norssin toivepimu. Stephan, Veikko N:o 1 1957, 26.

Asian vakavuutta ja kipeää polttavuutta nuorelle norssille kuvaa runo, joka on julkaistu Veikossa n:o 2; 12. helmikuuta vuonna 1910. Osasivat ne isoisätkin tuntea ja tunteilla.

Hymy

Sanotaan,
ettei mikään ole ihanampaa,
kuin tytön hymy,
nuoren viattoman tytön,
vielä viattomampi hymy
nuorelle pojalle.

Minullekin
on viattomasti hymyilty.
Mustat kauniit silmät
ovat katsahtaneet minuun
niin pyytävästi,
Melkein rukoilevasti.

Mikä
onkaan kauniimpaa,
kuin tyttö,
joka tuntee olevansa
rinnallani turvattu,
joka katsahtaa
säteilevin silmin,
rusoittava poski,
hitaasti kohoileva rinta,
musta tukka.

Ja kaiken lisäksi
tuo viaton hymy,
tuo, joka on jäänyt
ainaiseksi muistooni.

kirj. Kiviaho
(Veikko N:o 4 1957, 26)

Asiaa pohdiskeli myös luokan oppilas Erkki Mänttäri. ”Meillä Norssissa oli muihin poikalyseoihin verraten se etu, että meillä oli naskalit. Luokan sivustalla toinen toistaan söpömmät naismaisterit – olihan joukossa tietysti muutama mieskin, mutta heistä viis – olivat varmaan monen ihastuksen ja haaveilun kohde. Kyllä he varmaan huomasivat nälkäiset katseemme ja riisuvat haaveemme, mutta minkäs he sille mahtoivat.”

Tällä vuosikymmenellä saadusta seksiopetuksesta on saatavilla pari esimerkkiä. ”Taisi olla seitsemännellä luokalla, kun Rafael Holmström, rehtorimme, ilmaantui yllättäen pitämään yhden tunnin. Istui pitkään ja hieroi käsiään ja kysyi, tietääkö pojat, mitä siitä seuraa, jos on tyttöjen kanssa sillä lailla niinku varomattomasti??? Sinä Leikola lääkärin poikana varmasti tiedät, että kuppa siitä tulee!”

”Seksistä saimme kuulla rippikoulussa. Koulu oli organisoinut sellaisen sopivasti luokkatuntien jälkeen. Opettajana oli tulisieluinen Hannu Pietilä… Hän vakuutti, että seksiakti on oikeastaan tylsä ja tekninen tapahtuma, josta vasta papin asetussanat tekevät merkittävän nautinnon!”

Kuinka paljon tällaisella valistuksella oli vaikutusta esimerkiksi siihen, että käsiteltävän luokan penkinpainajaiset, jotka vietettiin yhdessä Tyttölukion yhden luokan kanssa, johtivat kolmeen seurusteluun ja avioliittoon, mitkä sitten jäivät lyhytaikaisiksi.

Seksivalistusta oli kai sekin, kun eräiden Norssissa olleiden hippojen jälkeen järjestäjän edustaja kutsuttiin rehtorin kansliaan ja hänelle kerrottiin, että pimeästä luokasta oli tanssiaisten aikana löydetty poika ja tyttö ’hipelöimässä’ toisiaan. Käydyn, yksipuolisen keskustelun sävy oli tuntunut ’leijonan kitaan’ joutuneesta niin uhkaavalta, että hän oli pelännyt jopa koulusta erottamista.

Eikä savua ilman tulta. Kun edellä kerrottu puhuttelu tapahtui keväällä 1954, niin saman vuoden syksynä Norssissa yllättäen kiellettiin kokonaan hippojen järjestäminen.

(Larjola 2005, 45-46)

Ranskalainen elokuvanäyttelijä Brigitte Bardot [s. 1934] oli varmaan monen norssinkin saavuttamaton toiveuni 1950- ja 1960 -luvulla. Juice Leskinen uneksui jopa iskevänsä hampaansa hänen peffaansa. Näyttelijättären läpimurto tapahtui vuonna 1956 elokuvassa ’Ja Jumala loi naisen’. Brigitte Bardot on nykyisin keskittynyt eläinsuojeluaktivismiin.

Äiti näyttää pikku Jussi-pojalle uutta pukuaan.
- No, mitäs Jussi pitää äidin uudesta puvusta?
- Kyllä äiti on sitten eri hieno!
- Niin, ja ajattelehan, että kaiken tällaisen ihanan silkin antaa pieni mitätön mato.
- Tarkoittaako äiti isää?
(Veikko N:o 1 1954, 8)

”Ah tuskaa…”

Nuoren abituruksen silmät olivat kyynelissä. Tuskan vavistukset kulkivat hänen hennon kehonsa läpi. Tosin hän myönsi, että hengen tuskat joskus saattavat olla ruumiin tuskia suuremmat, mutta kyllä tällainen fyysillinen raatelu oli liikaa.

Ivahymy vääntyi hänen herkkäpiirteisille kasvoilleen hänen ajatellessaan, millaista porua pidettiin naisten, äitien, tuskasta heidän saattaessaan lapsensa tähän pahaan maailmaan. Puhuttiin naisen epäoikeudenmukaisesta asemasta, miehet senkun elivät vain.

Heillä ei ole muka tuskia lainkaan. Abiturus hymähti. Koskaan ei nainen voi kokea sitä – aih, nyt sattui taas niin samperisti – sitä, minkä hän (huokaus) oli joutunut juuri kokemaan.

Abiturus tuijotti eteensä kauhun mykistämänä. Verta. Hänen omaa vertaan. Puistatus kävi hänen ruumiissaan. Miehekkäästi hän kuitenkin päätti kestää kaiken, mikä oli asetettu hänen ja hänen sukupuolensa kestettäväksi.

Jälkeenpäin abiturus makasi selällään vuoteessaan ja ajatteli. Hänen kasvojaan kirkasti hiljainen hymy. Hän siveli kädellään leukaansa.
Hänen e n s i m m ä i n e n p a r t a n s a o l i a j e l t u.
E.V.
(EV 1954)

- Äiti, koska Haikara toi minut?
- Maaliskuun kolmantena päivänä, kultaseni.
- Voi, kuinka mukavaa, juuri minun syntymäpäivänäni!
(Veikko N:o 1 1954, 8)