Aitosuomalainen askeettisuus

Suuri lama jäi Suomessa melko lyhyeksi. Elpymistä edisti markan irrottaminen keynesiläisyyden oppien mukaan kultakannasta vuonna 1931. (Wikipedia 2006a) Teollisuuden vientitoiminta supistui kuitenkin laman aikana merkittävästi, mikä vähensi metsätöitä ja pysäytti rakennustoiminnan liki tyystin. Nämä seikat lisäsivät työttömyyttä, ja tilojen pakkohuutokaupoista tuli maaseudulla jokapäiväisiä tapahtumia.

Työttömiä oli esimerkiksi talvikaudella 1931-1932 noin 5.5 prosenttia koko työvoimasta, lähes 100 000 kaikkiaan. Kunnat joutuivatkin järjestämään hätäaputöitä ja valtio käynnistämään varatyömaita. Vakaampiin aikoihin alettiin päästä vuodesta 1933 alkaen, jolloin markka liitettiin ’puntaklubiin’, ja sen vakaus sekä ennustettavuus alkoi parantua (Wikipedia 2006a). Suomen talouskasvu saavutti jo vuodesta 1935 lähtien Suurta lamaa edeltäneet luvut.

Poliittiset olot eivät olleet 1930-luvun alussa Suomessakaan erityisen vakaat. Se johtui Vapaussodasta ja laman vaikutuksista. Lapualla pidettiin 15.-16.3.1930 suuri kommunismin vastainen kansalaiskokous. Vasassa ilmestyneen kommunistisen sanomalehden Työn Äänen kirjapaino tuhottiin maaliskuussa. Kesäkuussa pidettiin Lapualla ”Valkoisen Suomen” valtakunnallinen kokous, jonka seurauksena lapualaisliike järjestyi ulkoparlamentaariseksi voimaksi. Lapuan liike teki 7.7.1930 Helsinkiin talonpoikaismarssin, johon osallistui noin 12 000 ihmistä. Sen järjestelyistä vastasi armeijan yleisesikunta, ja maan ylin poliittinen johto otti marssijat vastaan Suurkirkon portailla.

Helmikuun lopulla 1932 alkanut Mäntsälän kapina kuivui kuitenkin 6.3. kokoon, jonka jälkeen maan olot rauhoittuivat.

Kuva: Kapinallisia koolla maaliskuussa 1932 Mäntsälässä.

Yhteiskuntarauhan vakiinnuttamiseksi säädettiin varmuuden vuoksi vielä 5.4.1934 niin kutsuttu puserolaki. Siinä kiellettiin käyttämästä poliittisia tunnusmerkkejä tietyissä tilaisuuksissa. [Kuva: IKL:n logo] Kun oikeistolainen Mäntsälän kapina oli saatu nujerrettua, syntyi 6.11.1933 Helsingissä katunujakoita suomenkielisen ja ruotsinkielisen nuorison välille. Kiista yliopiston virkakielestä jatkui vuoteen 1937 saakka, jolloin yliopiston virkakieleksi säädettiin lopulta suomen kieli. Helsinki valittiin vielä vuonna 1938 vuoden 1940 olympialaisten pitopaikaksi ja sitä varten rakennettu Olympiastadion vihittiin käyttöön 12.6.1938. (Gummerus 1987, 1998; WSOY 1975-1976)

Norssissa tai norssien keskuudessa ei esiintynyt kieli- tai puoluepoliittisuutta, mutta ei myöskään Kansainliittoa eikä hyökkäämättömyyssopimuksesta johtunutta pasifistista idealismia. Norssit vierastivat lisäksi helsinkiläisen koulunuorison keskuuteen maailmansotien välisenä aikana levinnyttä jazz- ja kahvilakulttuuria. Norssin eetokseen kuului pikemminkin epäpoliittinen aitosuomalaisuus ja tietty ’talonpoikainen askeettisuus’, joka karsasti helsinkiläisten hienostelua.

Norssin pojat halusivat kulkea kurin ja itsekurin tietä. Kuriin alistumiseen oli sitä paitsi opittava oman päätöksen nojalla. ”tottelen, koska minä tahdon totella”. Sana ’vapaus’ sellaisena kuin sitä 1930-luvulla käytettiin, oli pantava syrjään, sillä todellinen vapaus merkitsi kykyä itse käskeä ja itse hillitä itseään. Koulun tehtävänä oli tässä kentässä kehittää oppilaansa valmiiksi kaikkien elämän tapahtumien varalle.
(Kaakinen 1991, 9; Helkama 1939, 113; IYK 1929a; 1929b)  

Koulussa vallitsi epäpoliittinen suomalaiskansallinen henki. Rehtori oli suomalaisuusmies, joka kytki kansanrunouden ja heimoaatteen suomalaiseen sivistykseen. Norssissa opiskeltiin Kalevalaa, mikä näkyi poikien kirjoittamissa runoissa ja niiden runomitassa. Koulussa järjestettiin myös joka vuosi heimopäivä juhlineen lokakuun kolmantena lauantaina niin kuin tehtiin Viron ja Unkarinkin kouluissa. (Kaakinen 1991, 6; HSN 1938-1939, 9)

Koulun tällaiset kasvatukselliset pyrkimykset olivat tuloksellisia. Konventti teki syksyllä 1935 päätöksen, ettei yksikään norssi mene Kustaa Aadolfin päivänä, 6.11. [Svenska dagen] ”taistelemaan kaduille aatteen puolesta”. Päätös sekä siitä seurannut toimettomuus herätti tosin eräissä muissa koululaispiireissä mutinaa jonkinlaisesta ’nurkkasuomalaisuudesta’. Veikossa olleen uutisen mukaan oli kuitenkin melko varmaa, että monet koulut seuraisivat Norssin esimerkkiä ensi vuonna ja osoittaisivat ”mutisijoiden puheet” ajattelemattomien yksilöiden harhaopeiksi. Katutaistelut eivät näet mitenkään edistäisi kaikille norsseille niin kallista suomalaisuuden asiaa. (Veikko, S. J. 1935, 8)

Muutos kolmen ja neljän vuosikymmenen takaisiin aikoihin oli suuri. Norssin pojilla ei ollut vuoden 1905 suurlakon aikana ollut mitään sitä vastaan, että he antoivat tilaisuuden tullen tuimia selkäsaunoja venäläisille pojille kaupungin eri puolilla. Olipa jonkun Ruotsalaisen Normaalilyseonkin pojan takki saattanut revetä tai silmäkulma sinertyä ohimennen, vaikka yhteisen venäläisvihan takia entinen kauna ja eripuraisuus suomalaisten ja ruotsalaisten koululaisten välillä oli alkanut sulaa.

Edellisellä kymmenluvullahan nämä välienselvittelyt olivat suuren murroksen aikana muodostuneet aika-ajoin vaikeaksi järjestyskysymykseksi. Kerran oli jopa ollut välttämätöntä hajottaa poliisivoimin Norssin ja Ressun yhteinen hyökkäys Svenska Läroverket -nimiseen oppilaitokseen, jonka tarkoituksena olisi ollut kostaa kärsitty paha ja raaka pahoinpitelytapaus.

(Waltari 1937, 46)
Oli selvää, että koulun suuri oppilasmäärä edusti sangen monipuolisesti eri yhteiskuntapiirejä, joiden elämänkatsomukset saattoivat olla erilaiset ja toisinaan ehkä vastakkaisetkin. Näillä kansalaispiireillä saattoi lisäksi olla hyvinkin eriäviä mielipiteitä päivän puoluepoliittisista kysymyksistä. Mikä kanta kullakin oppilaalla olikin päivänpoliittisiin kysymyksiin, jos mitään, ei tullut muutoinkaan mitenkään esiin heidän toiminnoissaan.

Tästä seurasi se, ettei oppilaiden keskuudessa ilmennyt mitään vapaata ajattelua rajoittavaa henkeä. Opetusministeriö oli kumminkin vuonna 1936 huolestunut mahdollisen puoluekiihotuksen harjoittamisesta oppikouluissa. Asiasta tehtiin ministeriö toimeksiannosta tutkimus ja pidettiin vanhempainneuvoston kokous, joissa Norssi sai puhtaat paperit.
(HSN 1935-1936, 3)

Kyse oli siitä, että koulunuorison piirissä toimi myös poliittisia nuorisojärjestöjä. Eräs niistä oli Oppikoulujen Karjala-Seura. Vuonna 1930 perustettiin Isänmaallisen Kansanliikkeen [IKL] Sinimusta-nuoret, joka lakkautettiin vuonna 1936. IKL perusti sen jälkeen nopeasti uuden nuoriso-organisaation, jonka jäseniä alettiin kutsua järjestöasunsa perusteella ‘mustapaidoiksi’. Järjestön esikuvia olivat Saksan kansallissosialistinen Hitler-Jugend sekä Italian fasistien Balilla- ja Avanguardisti -nuorisojärjestöt eritoten ulkoisen esiintymisen suhteen. [Kuva: Karjalan vaakuna]

Mustapaitojen tavoitteisiin kuului saada Isänmaalle Suur-Suomen rajat. Liikkeen periaatteita olivat suursuomiajatteluun kytkeytyneet kiihkeä kansallismielisyys sekä voimakas kommunismin ja Venäjän vastaisuus. Järjestö piti myös suojeluskuntien ja partiolaisten tapaan leirejä. Niillä IKL-nuoriso marssi, lauloi ja ui. Jokaisen sinimustan tuli lisäksi liittyä suojeluskuntapoikiin tai suojeluskuntaan.
(Vasara 1977, 626-628)

Koulujärjestyksen 35 § 9 kohtaan lisättiinkin 21.2.1936 annetulla asetuksella toinen momentti. ”Älköön oppilas myöskään liittykö jäseneksi yhdistykseen tai muuhun yhteenliittymään, jonka tarkoituksiin kuuluu valtiollisiin asioihin vaikuttaminen, älköönkä muutoinkaan ottako osaa valtiolliseen toimintaan koulussa tai sen ulkopuolella. Mitä tässä on säädetty, ei kuitenkaan rajoita vaalioikeutetun oppilaan oikeutta osallistua kunnallisiin ja valtiollisiin vaaleihin.” (Kiuasmaa 1982, 308)

Tällaista toimintaa ei Norssissa eikä sen tiloissa saatavissa olevien lähteiden mukaan juuri tapahtunut. Opiskeleva nuoriso jumaloi urbaania elämänmenoa ja halusi ympärilleen kansainvälistä konekulttuuria. Samalla se oli kuitenkin aitosuomalaista ja kansallismielistä, kuului suojeluskuntaan ja lauloi isänmaallisia lauluja. (Poukka 2001, 27) Lippujen luo kokoontui loppujen lopuksi vain vähän yltiöisänmaallisia nuoria.

Luokan taulurätti on hävinnyt eikä löydy mistään.
Opettaja: ”No, antakaa olla nyt, kyllä se löytyy. Täytyy alkaa opetus – Pojat! Jos minä kuolisin, niin mitä te kirjoittaisitte hautapatsaaseen?”
Eräs poika: ”Minä kirjoittaisin: Tässä lepää rakas opettajamme, jonka muistoa me aina arvossa pidämme.”
Opettaja: ”Se on kovin kaunista. Mutta sinä, Paavo, mitä sinä, koska viittaat niin innokkaasti?”
Paavo: ”Tässä on se räsy!”
(Veikko N:o 5 1937-38, 153)