Safkis

Massan uhri

Siellä he istuvat silmät kiiluen, äänettöminä, levottomasti toisiaan pälyillen. He eivät enää kuuntele, mitä tuo mies sanoo. He odottavat. Kuka ehtii ensiksi? Huoneen perältä kuuluu vaimea rasahdus. Kaikki jännittyvät kuin katkeamaisillaan olevat teräsjouset. Silmät saavat entistä intohimoisemman hohteen. Kello tikittää, tikittää. Jokaisen sekunnin kuluminen merkitsee tuskan lisääntymistä kaksinkertaiseksi. Läähätystä, kuolaisia suita.

Nyt! Tuo pieni merkki päästää Pandoran lippaan salvat Ovet lentävät selkoselälleen, kolkon rakennuksen täyttää ontto kumina ja karmaisevat huudot. Kansaa syöksyy ohi henkeäsalpaavalla vauhdilla. Paikoilleen jäävät ovat vaarassa joutua toisten jalkoihin.

Kengänpohjat kirskuvat jarrutusliu’uissa, kun joku onneton yrittää estyä murskautumasta vastaan syöksyvään seinään. Jo tulvii kansa portaissa. Heikommat sortuvat, voimakkaat ryntäävät eteenpäin kuin kaiken tieltään hävittävä kasakkalauma. Ulkoakin kuuluu jo askelten kopinaa.

Ovet temmataan auki, väki ryntää sisään. Mutta siellä seisoo HÄN, arvomerkkinsä kädessään, valkoinen univormunsa yllään. Siihen tyrehtyy ryntäys. Nyt alkaa kiivas kamppailu edullisen aseman hankkimisesta. Aseet kalisevat, kuuluu murinaa. Irvisteleviä ikeniä, murhanhimoisia katseita.

Silloin se tapahtuu.

Tuo pieni, onneton ihmisparka, joka on ihmismaininkien mukana kulkeutunut tänne saakka, hänet työnnetään pois paikaltaan. Ja joku toinen, vahvempi kuin hän, ottaa paikan haltuunsa. Taas toteutetaan kirjoittamatonta lakia, vahvemman oikeutta.

Ja niin tuo lapsi, hento nahka vielä, siirtyy leuka täristen ruokailujonon viimeiseksi. Hän itkee, koska hänellä on nälkä. Hän itkee, koska hän on massan uhri.

(Veikko N:o 4 1959, 30)

Kuva: Veikko N:o 4 1959, 30.

Klo 10.55

Ruokatunti Norssissa on alkanut. Mölyävä, tönivä ja suuri oppilasvirta tunkeutuu käytävissä leijailevan raikkaan ja houkuttelevan kaalikeiton tuoksun kutsumana ruokalan ovelle kuin mehiläiset vastapuhjenneeseen kedon kukkaan.

Reportteri, joka liikalihomista ja törsäystä välttääkseen ei syö ruokalassa, on heittäytynyt tungokseen ja ajautuu juuri ovesta huoneeseen, jossa on pitkiä pöytiä. Muut asettuvat jonoon, joka mutkittelee pitkin valoisan ja atriasalin seinien vierustoja, mutta reportteri ryhtyy tutkistelemaan ruokailevia oppiolastovereitaan.

Muuan tuossa, laihanpuoleinen, työntää keitossa olevan kiinteän aineksen kulhon laidoille, tavoittaa hieman lientä lusikkaansa, kurottautuu arvokkaasti eteenpäin, puhaltelee silmät puoliummessa ja ojentaa huulensa varovasti hörppimään tuota herkkua, josta puolet valuu leukaa pitkin kaulukselle. Hieno mies on täälläkin hieno. ”Hörp, hörps!”

Eräs toinen, joka ottaa penkiltä kahden miehen tilan, kiertää silmät himokkaasti kiiluen ja kyynärpäillään vierustovereitaan tönien kaalinlehteä lusikkansa ympärille keiton roiskuessa vastapäätä istuvan kuppiin. Pakkaus on valmis ja se ahdetaan suuhun juusto-makkara-tomaatti-suola-kurkku-voileivän kera. Nami, nami, maiskis maiskis.

Viereisessä pöydässä kokeillaan, kuka voi nielaista eniten maittavaa kaalikeittoa yhdellä kerralla. Mestariehdokas on saanut suunsa täyteen. Posket pullottavat. Kaikki odottavat jännittyneinä. Keskittymistä ja yritys.

Pärskähtäen tulvii liemi sieraimista ja suupielistä. Jätämme rykivän, melkein tukehtuneen sankarin pöytätovereidensa hoivattavaksi ja luomme katseemme toisaalle, sillä takanamme olevasta pöydästä on kuulunut perin kiivasta sananvaihtoa, ettemme sanoisi riitaa.

Siinä istuvat eräät ensimmäisen luokan oppilaat keräämässä voimia loppupäivän ponnistuksiin. Kiistelijät ovat vaienneet, mutta toinen heistä vaikuttaa vaivautuneelta. Reportterina teemme tuon joka paikkaan sopivan, henkevän kysymyksen: ”No, miltäs nyt tuntuu?” ”Kyll se tuntuu! Se valuu jo housunkauluksen kohdalla!” vastaa haastateltavamme koetellen kädellään paidanselkämystään.

Poistumme ruokalasta muiden mukana. Osa menee Kentälle, osa Manalaan, osa Nissenille. Me menemme luokkaan. Täällä syödään myös. Oppilaat istuvat luokan perällä naskaleita varten asetetuilla penkeillä ympärillään rasvaiset eväspaperit ja maito- tai mehupullot.

Syönnin jälkeen hankitaan hieman liikuntoa, epäterveellistä kyllä, heittelemällä toisia eväspaperipalloilla, makkarankuorilla, tauluräteillä, liitupalasilla, appelsiinin ja banaanin kuorilla sekä muilla virvokkeilla.

Lopuksi kootaan kuitenkin kaikki siististi lattialle paperikorin ympärille ja oppilaat poistuvat luokasta valvovan opettajan kolmannen käynnin jälkeen käytävän vaatenaulakkoihin odottamaan kellon kutsua sisälle, pyyhittyään puhtautta rakastavina ensin voin ym. tahrimat kätensä ikkunaverhoihin.

Tapsa
(Tapsa 1958)