Levottomat jalat

Nuorisokulttuurilla ymmärretään alakulttuuria, johon kuuluu muun muassa rock-musiikki, nuorisomuoti, televisio, nykyisin myös musiikkivideot ja muut niiden kaltaiset ilmiöt. Se on kaupallinen ja usein myös yleismaailmallinen kulttuuri, joka luo nuorisolle monipuolisen mielikuvamaailman.

Kuva: Veikko N:o 2 1956, 16.

Älkää pulisko siellä niin kovaa, tai minä lopetan sen kokonaan. [Pena R]
(Veikko N:o 4 1959, 26)

MaCa: ”Niin ne nihilistit nakkasivat pienen mukavan pommin sinne reen alle, ja sitten Aleksanteria vietiin.” (Veikko N:o 3 1958, 22)

MaCa: ”Millainen oli Gladstonen suhde kristittyjen vainoihin Montenegrossa?”
Oppilas O: ”Hän suosi niitä.”
(Veikko N:o 3 1958, 22)

Nuorisokulttuuria käsiteltiin ja lukijakuntaa valaistiin siitä musiikillisessa mielessä myös Veikossa vuonna 1956, mutta toki norssimaisen viileästi ja hieman kyynisesti.

Hetkuta ja hyrrää

- - - - -

Jos kysyttäisiin joltain keskenkasvuiselta nahalta, mistä se semmoinen ’rock and roll’ on ilmestynyt, saataisiin ipanalta luultavimmin vastaukseksi, vaikkei hän mitään asiasta tietäisikään: ”Kyllä kai se on sieltä Amerikasta. Sieltä se kaikki uusi ja jännä tulee.”

Ja tosiaankin, nappula on aivan oikeassa. Amerikasta on viime vuosina lähtenyt liikkeelle kovasti nuorisoa villinnyt ns. ’rock’n roll’ eli ’rythm and blues’ -musiikki.

Nimitys ’rythm and blues’ selvittääkin jo, mistä musiikista kysymys on. Klassillisen 12-tahtisen blues-rakenteen pohjalla jammataan kovan rytmin ja metelin ollessa pääpainona, ja patteristi jyskyttää tavallista kovemmin toisella ja neljännellä tahdilla.

Kuitenkin luetaan rock and rolliin kuuluviksi monet iskelmät, joilla ei ole mitään tekemistä blues-rakenteen kanssa.

Näissä kappaleissa on 32-tahtinen aaba- tai abab -rakenne, ja ne lasketaan rock and roll -musiikiksi etupäässä kovan rytminsä ja metelinsä vuoksi. Alttosaksofonisti Earl Bosticin kuuluisat levytykset ’Flamingo’, ’Shep’, ’Moonglow’ ja ’Ain’t misbehavin’ ovat tunnetuimpia ’rythm and blues’ -musiikiksi muunnettuja vanhoja evergreenejä.

Tällainen musiikki on levinnyt amerikkalaisen nuorison keskuudessa miltei yhtä paljon kuin Benny Goodmanin swing-musiikki aikanaan 1930-luvulla. Monet teatterit Yhdysvaltain kaupungeissa ovat pitäneet ns. rock’n roll -showkonsertteja, ja rahaa on niistä esityksistä kertynyt ennätysmäärin.

Yleisö on pääasiassa kouluikäistä, alle 20-vuotiasta nuorisoa. Kun rock and roll -konsertti pidetään, muodostuu esitys loppujen lopuksi vihellys- ja huutamiskonsertiksi. Solistit saavat nimittäin kuulijat niin intoihinsa, että kaikki vain ulvovat, karjuvat ja viheltävät.

Itse musiikista ei kuulu juuri mitään sellaisessa suunnattomassa metelissä. Näin voittajana jazzpitoisessa tanssimusiikissa ’rythm and blues’ on syrjäyttänyt monet vanhat evergreenit, ja suurin osa amerikkalaista viime vuosien iskelmistä on ’rock’n roll’ -pitoista.

Kun uusi suuntaus purkautuu esille, kohoaa tietysti lisää muusikkoja julkisuuteen. Bill Haleyn orkesteri, joka on esiintynyt monissa elokuvissa ympäri maailmaa, on tullut Suomessakin erikoisen tunnetuksi. Myös monia unohdettuja orkestereita ja solisteja on putkahtanut pinnalle.

Tietenkin värilliset muusikot ovat aluksi olleet johtavia, mutta aivan viime aikoina ovat valkoiset miehet alkaneet kerätä paljon mainetta ja rahaa. Lauluyhtyeet ’The four Fellows’, The Platers ja Grew Cuts’ ovat nykyään Amerikassa viimeisintä huutoa.

Meillä Suomessa ei paljoa tiedetä lauluyhtyeistä, mutta sitä herkemmin tuntee miltei jokainen kouluikäinen poika ja tyttö edellä mainitut E. Busticin ja Bill Haleyn. Nyt on Suomessa kotimaisiakin muusikkoja, jotka yrittävät huvittaa yleisöä matkimalla näitä ulkomaisia kuuluisuuksia.

Melko hyvin ovat onnistuneet tenoristit Gusse Rössi ja Antti Pirtinheimo, joskaan ei Suomessa eikä muuallakaan Euroopassa pystytä yhtä hyviin esityksiin kuin ’rythm and bluesin’ emämaassa Amerikassa.

Niin hyrrää ja pyörii rock and roll pitkin maita ja mantereita temmaten mukaansa ihmisiä. Suomalaisetkin yrittävät mukautua muun maailman menoon ja vastaanottavat rock and rollin innolla ja mahdollisimman huomiota herättävästi.

Mutta jos tosi järkevä ja musikaalinen ihminen vaivautuisi arvostelemaan tätä uutta ihmettä, hän saattaisi vain todeta hymähtäen: Vaikka rock and roll jättääkin joitakin piirteitä itsestään jazzmusiikkiin, se on todennäköisesti vain eräs ohimenevistä äärimmäisyysvirtauksista, joita pyrähtelee aika ajoin pieninä tähdenlentoina musiikkimaailman taivaalla.

H. S.

(H.S. 1956)

Koulukansan sananparsia:
Vuori tuli Muhammedin luo. [Poika reksin kanslian edessä]
Hyvä kuuluu kauas, väärä kahta kauemmaksi. [Kuiskauksen väärin kuullut]
(Veikko N:o 4 1959, 34)

Koteihin alkoi 1950-luvulla ilmaantua myös levynsoittimia. Kuva: Veikko N:o 1 1955, 16.