Lainakirjasto

Norssin kirjastonhoitajana toimi lukuvuodesta 1960/1961 vuoteen 1968 saakka vanhasta muistista vanhempi lehtori Niilo Visapää [kuva vasemmalla]. Kun hänestä tuli Norssin rehtori, kirjastonhoitajaksi tuli historian, yhteiskuntaopin ja taloustiedon vanhempi lehtori Jyrki Pekka Sinkari [kuva oikealla]. Kirjaston kirja- ja nidemäärän karttuminen on esitetty alla olevassa taulukossa.

1) Määrän lähtökohtaa on mahdoton määrittää. Tässä lähdetään liikkeelle A. R. Kurjen lahjoituksesta sekä lukuvuonna 1950-1951 hankituista uusista teoksista. Luvut kuvaavat lukumäärää lukuvuoden lopussa.
2) Oppikirjojen määrän lähtökohtaa on mahdoton määrittää. Tässä lähdetään liikkeelle vuonna 1950 hankituista oppikirjoista. Luvut kuvaavat lukumäärää lukuvuoden lopussa.
3) Todellinen määrä kyseisenä vuonna.
4) Kaikkiaan kyseisenä lukuvuonna.
5) Poistettu joitakin kirjoja.

Norssin kirjaston lainaajien ja kirjalainojen määrät käyvät ilmi seuraavasta taulukosta.

1) Näistä 23 ruotsin-, 27 englannin- ja 6 saksankielistä teosta.
2) Näistä 26 ruotsin-, 30 englannin ja 19 saksankielistä teosta.
(HN 1959-1960 – 1969-1970)

Taulukoista voidaan todeta seuraavaa. Kirjaston käyttö oli vilkkaimmillaan lukuvuosina 1964/1965 ja 1965/1966 sekä lukuvuonna 1968/1969. Kirjastoon hankittiin tarkasteluajanjaksona eniten oppikirjoja ja tietokirjallisuutta, jota myös lainattiin vuosikymmenen puolivälissä useimmin. Poikien kirjallisuuden lainausmäärät taas vähenivät vuosikymmenen puolivälin jälkeen, mutta saavuttivat uuden huippukohdan lukuvuonna 1968/1969, vaikka televisio alkoikin olla miltei jokaisessa kodissa.

Norssissa esiintyi vuosikymmenen aikana myös eräs mielenkiintoinen ilmiö, nimittäin rinnakkaiskirjaston perustaminen. Norssin Konventti ponnisteli jo lukuvuonna 1963/1964 saadakseen aikaan koulukirjaston ja kehotti abiturientteja lahjoittamaan vanhat kirjansa Konventille. Vuosikymmenen puolivälissä kääntyivät myös koulun oman kirjaston oppikirjalainat selvään nousuun. Ilmiö on mielenkiintoinen ja mahdollisesti kolmitahoinen.

Kun opittava aines monipuolistui vuosikymmenen puolivälissä, saattoi koulussa ainakin viikoittain käytettäviksi ja mukana oltaviksi vaadittujen oppikirjojen määrä lisääntyä. Oppikirjojen hinta saattoi myös kohota vuoden 1963 rahanuudistuksen yhteydessä aivan samoin kuin kahvikupillisen baarihinta sekä eräiden muidenkin hyödykkeiden hinnat ponnahtivat huimaan nousuun euron käyttöönoton yhteydessä.

Kolmas näkökulma on se, että teinit alkoivat vuosikymmenen puolivälissä ryhtyä kuluttajiksi, joilla oli käytettävissään väljemmin omaa rahaa. Mikäli taskurahoja piti käyttää myös koulukirjojen hankintoihin, oli tietysti selvää, mistä kulutuksesta tingittäisiin. Koulukirjojen hinnoista kirjoitti ensimmäisenä Veikkoon Jässi jo vuonna 1963. Nykyisinhän asiasta valitetaan lehdistön palstoilla joka syksy.

Koulun kirjastoa käsittelevästä aineesta: – Pojat ryömivät kirjahyllyjen välissä kuin sillit purkissa. (Veikko N:o 2 1969, 26)

Koulukirjat – koululaisen rahareikä

Koululaisille muodostuu laaja kirjasto kaikenlaisista koulukirjoista. Opettajat määräävät silmääkään räpäyttämättä ostettavaksi vuosi vuodelta yhä enemmän kalliita opuksia. Tuskin nahat ovat ehtineet selviytyä pesusta, kun heiltä jo otetaan luulot ja rahat pois käskemällä hankkia ensimmäiseksi Jakobsson – Fröbergin Ruotsin alkeiskirja.

Nahat joutuvat hankkiman miltei joka aineeseen kirjan, sillä kansakoulukirjoista ei saa omaksi monta, eikä niitäkään hyväksytä oppikoulussa. Lukion ensimmäisellä luokalla tapahtuu uusi kastaminen ja myös melkein kaikissa aineissa joudutaan uusimaan kirjat.

Juuri nämä lukuisat kirjaostot aiheuttavat monen koululaisen menoarvion perään pelottavan määrän nollia. Näiden kirjojen saanti on ratkaistu monella tavalla. Jokaisesta Norssin luokasta löytyy joukko lapsia, jotka syöksyvät heti Lähetyskirjakauppaan ostamaan uutuuttaan hohtavat kovakantiset teokset. Mutta on myös paljon säästäväisempiäkin oppilaita – ainakin tässä kohden säästäväisiä.

Osa heistä tyytyy vaatimattomasti runsaasti kuvitettuun irtolehtipainokseen ja jättävät sen sitten joskus kolmannelle veljelle. Eräs osa turvautuu hyväuskoisesti koulumme kirjastoon, jossa monta hyllyä on täynnä koulukirjoja. Ulkonäöstä päätellen nämäkin kirjat ovat kulkeneet sukupolvesta sukupolveen.

Jotkut käyttävät mieluummin kaupungin kirjastoa, jonka teokset eivät myöskään ole uusinta painosta, mutta ehkä nuorekkaampia kuin koulun kirjastossa. Kaupunginkirjaston käyttäminen tulee sekin halvemmaksi kuin uutena ostaminen, koska myöhästymissakko on vain 15 p [€ 0.27] päivältä. Lainakirjoissa on kuitenkin se epäkohta, että tunnollinen oppilas kärsii omantunnontuskia, kun ei uskalla tehdä alleviivauksia.

Sitten on vielä ryhmä, joka käy antikvariaateissa ostamassa huokealla kirjoja, joita ei kalliilla hinnalla kehtaisi myydäkään. Tarpeettomiksi käyneet kirjat taas myydään pilkkahinnalla takaisin divareihin. Nämä kirjat vähentävät koululaisen rasituksia siinä, että niissä on jo valmiiksi alleviivaukset.

Joillekin oppilaille tämä kirjojen hankkiminen on oikeastaan tarpeetonta, koska nämä enemmän tai vähemmän sivistyksenjanoiset koululaiset joutuvat kosketuksiin kirjojensa kanssa enimmäkseen vain aamuisin, jolloin he ravistelevat kiireesti edellisen päivän kirjat laukustaan ja heittävät puolihuolimattomasti sinä päivänä tarvittavat kirjat ja vihkot tilalle.

No niin, jokainen hankkikoon käsiinsä haluamallaan tavalla nämä koulutyöskentelyn apuvälineet. Mutta huomattakoon, että vaikka uutena ostetut kirjat tulevatkin keventämään ehkä ennestäänkin jo laihaa kukkaroa tuntuvasti, on niillä kuitenkin määrättyjä etuja.

Jos yleensä koulukirjoja jaksaa lukea, niin on vähemmän väsyttävää ja vähemmän epämiellyttävää lukea uutta, toistaiseksi puhdasta opusta kuin ikivanhoja kovakouraisesti käsiteltyjä kirjan jäännöksiä. Lisäksi uudet kirjat voi käytön jälkeen myydä lähimpään antikvariaattiin.

Tällöin kyllä niiltä, jotka näin tekevät, puuttuu laaja, monipuolinen ja arvokkaaksikin väitetty oma koulukirjakokoelma, josta voisi joskus myöhemminkin olla hyötyä. Tämä oli vain vihje, joten tehköön jokainen, niin kuin itse parhaaksi näkee.

JÄSSI
(Jässi 1963b)

Koulun kirjasto oli myös saanut lahjoituksena erään todellisen kirjaharvinaisuuden. Luojan kiitos, että vasta nyt, ettei 20 vuotta aikaisemmin ennen miinapommin iskeytymistä Norssin koulurakennukseen.

Norssin Biblia 1642 kansilehti. Kuva: Veikko N:o 3 1960, 20.

”Biblia”

”Biblia, se on Coco Pyhä Raamattu Suomexi - - - Stockholmis / Präntätty Henrich Keisarilta Anno” on Helsingin Normaalilyseon kirjaston monien harvinaisuuksien joukossa eräs merkittävimpiä. Kirjaa painettiin aikoinaan vain 1 200 kappaletta, joista suurin osa on ajan melskeissä tuhoutunut.

Koulun kappale on sittenkin poikkeuksellisen arvokas lajissaan, että sen tosin vaurioituneella nimilehdellä on kaikki teksti tallella. Julkaistessaan 100 vuotta sitten Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksien 20 osana ilmestyneen tutkimuksen ”Luettelo Suomeksi präntätyistä kirjoista”, Fredr. Wilh. Pipping kirjoittaa kylläkin nimen täydellisenä, mutta sanoo alahuomautuksena: ”Näin sanat kuulunevat kaiverretulla nimilehdellä, jota Toim. Ei ole ollut tilaisuudessa itse näkemään.”

Koulun lahjana saamassa kappaleessa on ’Epistolain ja Ewangeliumitten Registerin’ lopussa aikaisemman omistajan kirjoitusharjoituksia sekä nimi, joka on ilmaistu entisaikaisella tyylillä:

”Tämänpyhän Kirian omistaia Aleksius Heikinpoika, Visuvesi, Ruovesi sokn [pitäjä]”.

Teos julkaistiin 20.7.1642 ja 31.7. pidettiin kaikissa Suomen kirkoissa kiitosjumalanpalvelus sen ilmestymisen kunniaksi. Painatuksen suoritti vuosina 1640-1642 Tukholmassa saksalainen kirjanpainaja apunaan kaksi suomalaista pappia.

Kirjan laajuus on 1 486 sivua ja sen koko 240 x 360 mm. Nimiösivuja on neljää eri laatua. Hinta oli noin 12 taalaria, vuoden 1960 rahassa 50 000 markan nurkilla [€ 992].

NV
(Veikko N:o 3 1960, 20)

Kattainen: ”Kyll’ tällä sähköllä on arvaamattomia voimia. Sanotaanhan sitä jo vanhassa Virsikirjassakin: Ei patsast’ eikä napaa, vaan vahva virta vapaa. (Veikko N:o 3 1967, 26)

Sinkari: ”Eräänä päivänä kiersi Englannissa sitten huhu, että Jaakko II oli viimeinkin synnyttänyt pojan.” (Veikko N:o 2 1968)

Kielikukkasia
En framstående forskare – etukenossa seisova koskenlaskija.
Ingeniör – tyhjäntoimittaja.
Hän hiipi juuri pois täältä – han gick just hipande härifrån.
(Veikko N:o 2 1960, 33)

Kattainen: ”Mistäs se johtuu, että kun etsii jotakin, niin se on aina siinä viimeisessä paikassa? Tiedättekö V?”
V: ????
”– No, minäpä tiedän. Se on se, että kun sen kerran löytää, niin ei viitsi enää jatkaa etsimistä.
(Veikko N:o 4 1967)

Koulukirjoja 1960-luvulta. Ex libris ja kuva: Erkki Nordberg 2007.

Poikakirjoja 1960-luvulta. Ex libris ja kuva Erkki Nordberg 2007.