Tiedostava Teini

Norssit alkoivat jo 1960-luvun alkupuoliskolla havainnoida niin kutsuttuja Tiedostavia Teinejä, joita omassa koulussa oli kuitenkin vain muutamia. Havainnoimisen aloitti Anturanahka päiväkirjassaan keväällä 1964.

Miten menestyn teinimaailmassa

Mä aion muuten skrivata kirjan. Sen nimeks tulee ”Miten menestyn teinimaailmassa”, ja siinä mä annan päteviä neuvoja kaikelle kansalle. Sisällöstä mä voin mainita tässä vaiheessa muun muassa seuraavaa:

Ensteks tarttee opetella puhuun kirjakieltä, mutta huom. se ei vielä riitä! Tarttee oppia ääntämään sitä elekantisti. Sitten tarttee hommata rintapieleen mahdollisimman suuri ja huomiota herättävä aatteellinen merkki. Sitten täytyy oppia käytteleen sujuvasti muutamaa sivistyssanaa ja mikäli mahdollista hankkia tietoja elektronimusiikista.

Kauheen tärkeetä on, että on oikeen radikaali ja että kirjottelee lehtiin pasifistisia kyhäelmiä. Jokaisessa sopivassa tilanteessa täytyy muistaa vihjasta, että seuraavana sunnuntaina olis tarkotus mennä Kari Rydmanin tai jonkun muun säveltäjän luo kahville. Pitää kuiteski muistaa, että Sibelius ja Mozart on kuollut.

Pitää ostaa rillit ja sormeilla niitä aina mahdollisimman itsetietoisen näköisenä ja puhe pitää aina aloittaa niin, että minä henkilökohtaisesti taas olen ehdottomasti sitä mieltä, että… Juu ja pieni vasemmalle kallistuminen ei ole suurissa teinipiireissä koskaan pahitteeksi.

Eiks oleki pätevää tekstiä? Ja loppuun mä panen, että näissä merkeissä olette huvittavia.

Ujo Pellonperä
(Veikko N:o 2 1964, 31)

Tiedostava Teini. Kuva: Veikko N:o 4 1964, 16.

Havainnoimista jatkoi Juhani Lehtivirta, joka samalla runttasi tämän Norssin marginaali-ilmiön Veikon joulunumerossa 1964.

Se nuori intelligenssi

Musta villapaita, maailmantuska, antiapartheid merkki, marimekko, Kafka kainalossa, punertava poliittinen kanta [valkoinen ei ole muotia], Sadankomitean merkki, älykästä jazzia toisessa kainalossa ja kiehtova kompleksi jossain pään sisällä. Nuoren älykkään miehen tai naisen tuntomerkit taitavat olla kaikkien tiedossa. Kuva ei ole edes liikaa karrikoitu, sillä edellä kuvatun kaltainen ilmestys voi yhtäkkiä kävellä vastaan keskellä kirkasta päivää.

Nuoreen intelligenssiin kuuluvat ovat viimeiset tunnustamaan tämännimisen koulukunnan olemassaolon; he ovat hyvin tarkkoja yksilöllisyydestään, eivätkä ole mitään laumasieluja. Yhteisiä piirteitä on kuitenkin sen verran, että vähempikin oikeuttaisi erottamaan lampaat oinaista eli nuoret intelligenssit tavallisesta kuolevaisesta nuorisosta.

Tästä artikkelista on turha etsiä mitään uutta ja mullistavaa. Se on tahallisen kärkevä, ja nuoren intelligenssin hyvät puolet sivuutetaan seuraavalla maininnalla: Tarkoitus on hyvä, mutta keinot, jotka tarkoituksen pyhittäisivät, ovat kuten vanhempi polvi sanoo nuoruutta ja hulluutta. Perinpohjaiseen haukkumiseen kuluisi liikaa aikaa ja paperia, joten on parasta ja turvallisintakin arvostella vain eräitä eniten silmäänpistäviä seikkoja.

Kiitollisin arvostelun aihe on ilman muuta Hesan Teini. Se on malliesimerkki siitä, millainen diktaattori muoti on. Hesan Teini on jo vuosikausia mennyt yli teinien ymmärryksen, mutta kukaan ei ole uskaltanut olla niin tyhmä, että olisi älynnyt epäillä Hesan Teinin olevan suurta ”bluffia”. Toimituskunta toisensa jälkeen on mennyt yhä pitemmälle kulttuurisnobismissa, josta on näköjään muodostunut itsetarkoitus.

Pertti Salmensaari: Nousuvesi. I Palkinto Norssin kulttuurikilpailuissa 1962 valokuvauksessa.
Kuva: Veikko N:o 2 1962, 26.

Rehellisesti sanoen uskon toimituskuntienkin huomanneen, että lehden sisältö on sairas, mutta kun kerran älykkäälle tielle on lähdetty, siellä myös pysytään, maksoi mitä maksoi. Seuraavassa tyylinäytteessä näkyy Hesan Teinin erikoisuuden tavoittelu, uskomaton naiivius ja ”far out” -mentaliteetti: Kyseessä on muistaakseni Pentti Saaritsan suomentama espanjankielinen runo. Itse runosta ei voi sanoa mitään, mutta ihmettelen, kenen kynästä seuraavanlainen runoilijan esittely on lähtöisin:

”Asar Vallejo: SUURIN poli-intiaanirunoilija. Syntyi silloin ja silloin Meksikossa. Vanhemmat kuolivat varhain. Joutui 12-vuotiaana SYYTTÖMÄNÄ vankilaan. Muutti Pariisiin. Eli PUUTTEESSA ja TUNTEMATTOMANA. Kuoli nuorena. EI SAANUT NOBELIN PALKINTOA.” [Hesan Teinissä ydinkohdat eivät olleet suurin kirjaimin kirjoitetut. Vaatimattomuus kaunistaa kovasti.]

Niin traagisesti kävi tämän marttyyrin! Väärämielinen yhteiskunta hänet kukisti! Suurin puoli-intiaanirunoilija jäi ilman Nobelin palkintoa! Joku sellainen Leo Tolstoikin jäi ilman Nobelin palkintoa!

Käsittämätön piirre on myös nuoren intelligenssin suvaitsemattomuus ja itsekeskeisyys. Tavallisten kuolevaisten mielipiteet, kulttuuri- ja muut harrastukset teilataan armotta. Ollessaan ”armollisella”, demokraattisella tuulella joku nuori intelligenssi voi alentua lausumaan jotain tämäntapaista: ”Onhan se hyvä ett’ säkin yrität, mutt’ et sä ny paljo tajua ja sul ei oo oikee sitä fiilistä.” Ei siinä toisella enää ole paljon sanomista.

Suhtautuminen urheiluun on yleensä kielteistä. Maininnat kuten: ”Urheilu on ihmiskunnan syöpä.” ”Hikisiä, suuria, vahvoja, tyhmiä miehiä” jne. ovat nuoren intelligenssin usein käyttämiä iskulauseita. Mutta en muista koskaan kuulleeni fyysisesti hyvin kehittyneen, urheilusuorituksiin pystyvän, älykkään nuorukaisen esittävän edellä mainittuja mielipiteitä. Kumma kyllä, mutta mieleen tulee taas vanhan hyvän Aisopoksen ajatus ”Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista”.

Sairaalloisuuden ihailu on pelottavan yleistä. Ken ei ole kokenut depressiota ja hermoromahdusta, ei ole ihminen eikä mikään. Tuberkuloosi ja syfilis ovat ”miehen mitta”, ja taiteilija, joka esimerkiksi on päättänyt päivänsä mielisairaalassa, on suuri taiteilija, ilman muuta. Rujous, homoseksualismi, narkomania ja yleensä kaikki luonnoton on nuoren intelligenssin eksotiikkaa, joka antaa kulttuurille syvyyttä, sisältöä ja tunnetta. Niin sitä pitää!

Kansikuva. Veikko N:o 1 1965, 1.

Nuoren intelligenssin ”villi länsi” on ”kauhea” 30-luku. Vapaita kulttuuripersoonallisuuksia vainottiin ”hirveiden” AKS:n ja IKL:n toimesta ”raa’asti”. Musta taantumus yritti kuristaa vapauden. Vieläpä 60-luvulla esiintyy ”sotahulluja, teurastajia, hurraaisänmaallisia ja uusnatseja”. Sellaisiakin kuulemma esiintyy, jotka haluavat sotaa, pitävätkin sodasta, vaikka eivät uskalla sitä suoraan tunnustaa. Ja sellaiset saavat heilua ihan vapaina!

Norssin nuoret intelligenssit esiintyvät varsinaisesti vain yhteiskunnallisissa keskustelukerhoissa ja Veikon palstoilla. Yhteiskunnallisissa keskustelukerhoissa korostetaan VAPAUTTA ja Veikossa yritetään kaikin keinoin lisätä lehden ”kulttuuripitoisuutta”. Oikea koululehti on kuulemma kulttuurilehti, jossa on modernia runoa ja proosaa Tyttönorssin lehden tyyliin: sanoja, irrallisia äänteitä, jotka liukuvat ohi tasaisina; rytmi, säkeet tulevat rajalle.

Ei muuta. Ei lisää. KAIKEN YMMÄRTÄÄ jne. Jossa nuori intelligenssi voi kirjoittaa, että ”olen kiinnostunut uusista ja oudoista seikoista” ja ”boikotoin konservatiiveja”. Jossa taitto on ”uusi ja piristävä ja vaikuttaa kuin shokki”. Pääasia on, että lehti miellyttää nuorta intelligenssiä. Mutta lukijoista ei ole väliä, ja se, että koululehdestä on tullut kulttuurilehti, on vain hyvä.

Viimeistään 15 vuoden kuluttua ovat erilaiset ”nuoret kapinalliset” – tietenkin edellyttäen, että he ovat tervejärkisiä – heittäneet nurkkaan joko nahkatakit tai maailmantuskan. Varmasti ex-nuoret intelligenssit silloin joskus muistelevat, huomattavasti enemmän itsekritiikkiä omaavina, omia intelligenttejä tekojaan.

Uskoisi heidän silloin arvostavan vähemmän nykyistä minäänsä ja toivon, etteivät olisi olleet aivan liian ”suuria, viisaita ja kaikkitietäviä”. Vähemmällä melulla ja vähemmillä eleillä olisi saanut aikaan paljon enemmän.

Juhani Lehtivirta
(Lehtivirta 1964)

Lulu: ”On tämä elämä muutakin kuin ainaista törttöilyä.” (Veikko N:o 2 1960, 33)

Anssi: Jos kaksi eri eläinlajia risteytetään, niin kyllä siitä susi tulee. (Veikko N:o 3 1962, 28)

Kukas teille oikein opettaa matematiikkaa?
Ääni: Ratman
(Veikko N:o 4 1966, 27)

Oké: Kuka ynisi? Erich?
E: En ollut minä.
Oké: Virranne!
V: En ynissyt.
Oké: Visapää!
V: En.
Simojoki: Tarkoittaaks opettaja sitä, että me laulettiin Wennäkosken kanssa äsken?
(Veikko N:o 4 1961, 35)

Kuva: Veikko N:o 4 1964, 20.