Ohjattu vapaa-aika

Oppilaiden muodostamat yhdistykset ja kerhot, jotka toimivat Norssissa 1950-luvulla.

1) Yhteiskunnallinen keskustelukerho
2) Suomalaisen Normaalilyseon Partiopojat
3) Lausunta-, puhe- ja näytelmäkerho
4) Auto- ja moottorikerho
(x ) Elänyt hiljaiseloa, jonkinlaista harrastustoimintaa esiintyi

• Konventin, Kipinän tai Luonto-seuran alakerho

(HSN 1950-1951; 1951-1952; 1952-1953; 1953-1954; 1954-1955; 1955-1956; 1956-1957; 1957-1958; 1958-1959; 1959-1960; Veikko N:o 1 1956, 7, 15)

Kun tätä taulukkoa verrataan 1930- ja 1940 –luvun vastaaviin taulukkoihin, voidaan tehdä eräitä mielenkiintoisia havaintoja ja johtopäätöksiä. Norssissa toimineiden harrastuskerhojen ja –piirien määrä oli alkanut kasvaa merkittävästi laman poistuessa lukuvuonna 1933-1934, mutta todellinen boomi oli koettu vuosina 1935-1939. Varsinkin vuosikymmenen loppupuolella Norssissa toimi jos jonkinlaista kerhoa, joista valita.

Koulun harrastusmahdollisuudet pysyivät samoin koko 1950-luvun alkupuolen varsin rajoitettuina ja perinteisinä. Edellisellä vuosikymmenellä Norssi oli tarjonnut pojilleen kokonaisen harrastekeskuksen, kun sota-aikana sekä sitä seuranneena ankeana niukkuuden aikana ei juuri muuta ollut tarjona.

Uuden vuosikymmenen alussa ’kadotetulle nuorisolle’ alkoi kuitenkin tulla mahdollisuuksia harrastaa myös koulun ulkopuolelta, mikä näkyy Norssin harrastustarjonnan niukkuutena. Mutta koulu ilmiselvästi terhentyi tässä suhteessa vuosikymmenen lopulla, jottei suurista ikäluokista vain tulisi ’kadotettua nuorisoa’. Tähän vaikutti myös vanhempien oppilaiden kiinnostus ryhtyä johtamaan harrastuskerhoja, mikä näyttää vaihdelleen välillä melkoisestikin.

Norssin veljet säilyi piirinä, jossa norssit voivat vaihtaa keskenään ajatuksia uskonasioista ja saada tukea ympäristöstä. Toiseksi pyrittiin olemaan jonkinlainen kiintopiste, johon uudet tulokkaat voivat liittyä. Kaikkein tärkeintä oli kuitenkin se, että tämä kerho oli ikään kuin jonkinlainen kuljetusliike, joka yritti parhaansa mukaan järjestää halukkaille matkan koulusta seurakuntaan ja Jumalan yhteyteen.

Toimintamuotoja olivat muun muassa poikien silloin tällöin perjantaiaamuisin pitämät aamuhartaudet, lauantai-iltapäivän raamattutunnit, torstaisin pidetyt kotikokoukset sekä rippikoulujen jatkoiksi järjestetyt pienemmät yksityispiirit.

Norssin veljillä oli alaluokkalaisia varten oma alaosastonsa, ’Norssin Pikkuveljien kerho’ Se piti kokouksiaan maanantai-iltaisin koulun laulusalissa. Vaikka kokousten varsinainen tarkoitus muistettiinkin pitää mielessä, ei hauskoja ruumiinliikunnallisia tai henkisiin kykyihin pohjautuneita kilpailujakaan ollut unohdettu. Ohjelmaan kuului lisäksi mielenkiintoisen kirjan lukeminen jatkokertomuksena. (Frater Ericus 1955)

Pikkuveljiä puuhissaan.

Kuva: Veikko N:o 1 1955, 11.

Luonto-seura jatkoi toimintaansa entiseen tapaan. Se kokoontui joka kolmas viikko illanviettoihin, joissa kerrottiin omista havainnoista, kuunneltiin esitelmiä, pidettiin tietokilpailuja ja katsottiin opetuselokuvia. Lupapäivinä kerho teki luontoretkiä, joilla kerättiin näytteitä kasvi- ja eläinkunnasta. Työilloissa täytettiin lintuja, nyljettiin hiiriä tai tarkasteltiin mikroskoopilla kasveja sekä hyönteisiä. Kerho oli myös järjestänyt valokuvauskurssin, johon oli jopa jokunen opettajakin tullut katsomaan filmien kehittämistä. (U. S. 1955)

Elokuvien katselu alkoi 1950-luvulla , mutta hyviä diaprojektoreita saatiin odottaa vielä hyvä tovi. Kiikarit ja kamerat olivat vielä tällä vuosikymmenellä vain harvojen omaisuutta.

Esitelmätilaisuudet eivät suinkaan olleet 1950-luvulla välttämättä erityisen kuivia. Ylioppilas Lagerspetz otti oman esitelmänsä yhteydessä vuonna 1950 vapisevilta jäseniltä verinäytteitä veriluokan määrittämiseksi. Abiturus Anto Leikola juotti puolestaan vuonna 1954 parille kotihiiriparalle etyylialkoholia. Esitelmän aikana saatiin sitten seurata niiden käyttäytymistä.

Kokouskuri ei vain aina ollut paras mahdollinen. Eräässä vuoden 1951 kokouksessa valot sammutettiin pääkatkaisijasta kahdesti. Syyllisiksi havaittiin kaksi oppilasta, jotka johtokunta päätti vapauttaa seuran jäsenyydestä. Heidät poistettiin käsikähmää käyden koulutalosta. Toinen syyllinen kehitteli sittemmin seuran puheenjohtajana rankaisumenetelmiä kokouskurin parantamiseksi. ”Häirinnyt jäsen saa ensimmäisellä kerralla varoituksen. Sen jälkeen hänen on pidettävä vähintään 10 minuutin esitelmä johtokunnan määräämästä aiheesta.”

(Valjakka 1982)

Kaksi varista katselee reaktiokonetta, ja mietteet heilläkin on.
Varis I: Voi hytty, kun tuollakin on noin mahdoton kiire.
Varis II: Niinpä olisi itselläsikin, jos sinulla olisi 10 tuuman puhalluslamppu pyrstössäsi.
(Veikko N:o 1 1954, 8)

Näyttämötaide elpyi. Norssin vuoden 1953 joulujuhlassa ei esitettykään Nummisuutareita eikä Seitsemän veljeksen joulunviettoa. Maisteri Ritva Ahosen ohjaama ’Pikkuinen’ poikkesi niistä täydellisesti niin sisällöltään kuin hengeltäänkin. Herkästi ja jäntevästi ohjattu näytelmä sai osakseen yksimielisen ihastuneen vastaanoton.

Oppilaiden suoritukset ylittivät huomattavasti koululaisnäyttelijöiden tavallisen tason. Myös näytelmän teknillinen puoli, valaistus ja lavastusrakennelmat olivat sangen onnistuneet. Tapahtuu kai harvoin, että katsoja unohtaa katsovansa esitettävää näytelmää.

Tuokiokuva vuoden 1953 joulujuhlanäytelmästä ’Pikkuinen’.
Kuva: Heikki Lindroosin kokoelma.

Koulun näyttämötaiteellisen harrastuksen odotetaan elpyvän huomattavasti, kun koulu oli nyt saanut uuden voimistelusalin näyttämöineen.

(Veikko N:o 1 1954, 7)

Konventti sai 1950-luvun puolivälissä perheenlisää uusien kerhojen muodossa. Kuvaamataidon kerho perustettiin vuonna 1956. Vuonna 1957 potkivat Konventin vauvavasussa Kreikan kerho ja Näytelmäkerho. Kreikan kerhon kuraattorina toimi itseoikeutetusti yliopettaja Anders Collin ja Näytelmäkerhon aivan yhtä itseoikeutetusti maisteri Juhani Nuotto. (P. K & J. V. 1957; Kuva alla: Veikko N:o 1 1957)

Peuhaavaa poikaenergiaa Impivaarassa. Kuva: Topi Tuomikorpi.

Näytelmäkerhon debyytissä Timo: Jouko Rimminen; Juhani: Risto Aaltonen; Lauri: Markku Visapää; Aapo: Olavi Laakso; Tuomas: Veli-Pekka Kylliäinen; Eero: Toivo Tuomikorpi; Simeoni: Tapani Talari.

Kuvataidekerho perustettiin talvella 1956. Kuva: Veikko N:o 1 1956, 15. Turnarit säilytti luonnollisesti vankan paikkansa Norssin punaposkisten ja jänteväkintereisten urheilijapoikien omana harrastuspiirinä. Ei niin kovin liikunnallinen Stephan tosin muotoili Turnarien uutisille Veikkoon uudenlaisen logon. (Kuva Veikko N:o 2 1958, 32)

Turnarien poikien menestys oli myös 1950-luvulla merkittävä. Lukuvuonna 1950-1951 koulu oli Helsingin oppikoulujen mestari jalkapalloilussa ja jääkiekossa, myöhempinä vuosina myös koripallossa.

Palloiluhegemonia kuitenkin hiipui vuosikymmenen puolivälissä. Kaikesta huolimatta

näytti suorastaan siltä, ettei kukaan kykenisi horjuttamaan norssin voimisteluhegemoniaa Helsingissä eikä koko maassakaan. Samana vuonna tehtiin myös kilpailumatka Ruotsiin kisailemaan Ängby högra läroverk i Bromman poikia vastaan.

(HN 1950-1951, 4)

Turnarien joukkue Helsingin Olympiakisojen voimistelunäytöksessä vuonna 1952.
Vasemmalta: Lehtori Väinö Lahtinen, Olavi Leimuvirta, Ilmari Määttänen, Ossi Mäkelä, Matti Pärnänen, Pertti Miettinen, Heikki Niini, Hannu Kyrönseppä ja Kimmo Leimu.
Kuva: Veikko N:o 4 1963.

Norssi pärjäsi myös perinteisissä Norssin ja Ressun välisissä yleisurheiluotteluissa erinomaisesti. Norssi voitti pokaalin koulutalonsa suojiin vuosikymmenen vuosikertomusten mukaan ainakin lukuvuosina 1950-1951, 1951-1952, 1953-1954, 1957-1958, 1958-1959 ja 1959-1960. Vuosikymmenen kokonaistulos oli siten Norssin hyväksi 6-4. On merkillepantavaa, että Norssin voimistelu oli jonkinlaisessa lamassa vuosina 1954-1957, mutta nousi jälleen kukoistukseensa vuosikymmenen lopulla.

Norssin vanhan voimistelusalin oven yläpuolella oleviin puitteisiin on jonkin aikaa sitten hankittu maitolasiset ruudut.
Esa [Seeste]: ”Onko voimistelusalissa muka kylmä? Joka palelee, saa lähteä kesken tuntia pois!”
Ääni valittamaan saapuneesta joukosta: Vai ei ole kylmä! Ruudut ovat huurteessa.”
(Veikko N:o 1 1956, 18)

(Veikko N:o 1 1957, 20)

Kuten luvun alussa olevasta taulukosta voidaan havaita, myös koulun taholta johdettu musiikin harrastus oli vuosikymmenen puolivälissä lamassa. Orkesteriharrastus elpyi sittemmin vuosikymmenen puolivälissä lopahtaakseen taas sen loppuvuosina.

Tähän lienee selkeä selityksensä. Tuon ajan nuoriso oli kiinnostuneempi jazzista ja tanssimusiikista kuin klassisesta musiikista. Kouluunkin oli perustettu jazzyhtye juuri ennen vuosikymmenen puoliväliä. musiikin opettaja Taneli Kuusisto vastusti kumminkin koko tätä musiikkisuuntausta.

Uusi musiikin opettaja Olavi Pesonen muutti sitten ilmapiiriä suosiollisemmaksi. Rehtori oli silti kiivas jazzin vastustaja. Hänen mielestään saksofoni oli peräti synnillinen soitin.

(Larjola 2007, 23)

Kaikissa koulun opetusohjelmaan kuuluneissa elävissä kielissä, myös italian kielessä pidettiin 1950-luvulla kielikerhoja. Niiden johtajat olivat kyseisen maan syntyperäisiä kansalaisia. Kerhot oli järjestetty luokittain, ja niihin pääsivät yleensä vain ne oppilaat, jotka olivat lukeneet kyseistä kieltä ainakin viisi vuotta. Poikkeuksen muodostivat ranskan kerhot, koska tätä kieltä luettiin vain lukioluokilla.

Suosituimpia olivat saksan kerhot, joihin osallistui kaikkiaan 41 oppilasta. Seuraavina tulivat ranskan ja englannin kerhot. Vähiten suosittuja olivat ruotsin kerhot, joissa kävi vain kolme oppilasta. Kerhoissa käytiin vapaata keskustelua asianomaisella kielellä virheistä suuremmin välittämättä.

(Laurila 1955)

Norssissa toimi 1950-luvulla myös Tähtitieteen kerho ja Yhteiskunnallinen keskustelukerho. Tähtitieteen kerho oli perustettu jo aikaisemmin, mutta se oli päässyt välillä uinahtamaan. Nyt kuraattorina toimi yliopettaja Urpo Kuuskoski. Hän neuvoi hakemaan Opetusministeriöltä apurajaa kirjojen ostamiseen. Apuraha saatiinkin, ja sillä voitiin hankkia yhtä ja toista. Kerhotuntien ulkopuolella pojat toimivat tietysti Ursassa.

Yhteiskunnallinen keskustelukerho esiintyi harrastenäyttelyissä äänitettyinä istuntoina. ’Pienoisparlamentin polveilevaa ja paikoin äänekkäitäkin kannanottoja ajan ilmiöihin saattoi kuunnella nauhalta. Tätä yksityisajattelijoiden levotonta laumaa kaitsivat Klaus Helkama ja Matti Castrén.

(Halén 1998, 24)

Pieni joulumysteerio 1956. Ohjaaja: lehtori Juhani Nuotto Kuva: Tuomikorpi 2007.
Vasemmalta: Itämaan tietäjä Topi Tuomikorpi, majatalon isäntä Tapani Kahri, paimenet Pekka Haukinen ja Kai Korte, Joosef Pentti Vanhala sekä majatalon emäntä Kaarina Kirves.

Henkilöt vasemmalta: Heikki Tuominen, Juhani Nuotto, Risto Lounela, Eero Perkki.
Kuva: Pekka Helo.

Raittiusseura Kipinä vietti 60-vuotisjuhliaan 31.10.1956. Juhlissa esitettiin näytelmä Aleksis Kiven Kihlaus, jonka oli ohjannut lehtori Juhani Nuotto. Hänen merkityksensä koulun näytelmäharrastuksen elpymiseen oli aivan keskeinen.

Nimikkeitä:

Coca-Cola kolina = Kipinän kunniajäsenten vappusima. (Veikko N:o 4 1959, 34)
Latina: Kieli, jota jo muinaiset roomalaiset pitivät suussaan.
Pii: Kreikkalainen kirjain, jonka äännearvo = 3,14149265 etc.
Q: Taivaankappale, johon tuolla ja tällä puolen rapakon kurkotetaan, mutta aina vaan katajaan kapsahdetaan.
(Veikko N:o 3 1958, 23)