Suuri pikkukaupunki

Helsingin väestön kehittymisestä saa käsityksen seuraavasta taulukosta. Väestönlaskentaa ei voitu talvisodan takia tehdä vuonna 1940, joten seuraava tehtiin vasta vuoden 1950 joulukuun lopussa. On mielenkiintoista havaita, että talvisodan jälkeen pääkaupunkiin muuttanut siirtoväki oli lisännyt kaupungin asujaimistoa vain 13 prosentilla, noin 33 000 henkilöllä.

Varsinainen väestönlisäys tapahtui jatkosodan päätyttyä vuosina 1945-1946. Osa lisäyksestä, noin 15 prosenttia aiheutui tällöin myös suuresta alueliitoksesta, joka tehtiin 1.1.1946. Sen yhteydessä kaupungin väestö kasvoi 51 000 henkilöllä. Ruotsinkielisen väestön suhteellinen osuus väheni lisäksi merkittävästi sodan jälkeisen väestön kaupunkiin muuton seurauksena.

1) Väestönlaskennat: 31.12.1950; 31.12.1970

2) Henkikirjoitus 1.1. kyseisenä vuonna

3) 1938: Venäjä 1900, Ruotsi 1 211, Saksa 583, Muut maat 1394;

1950: Neuvostoliitto 6 417, Ruotsi 1 243, Saksa 645, Muu Eurooppa 680, tuntematon 1 177;

4) Näistä luovutetuilta tai vuokratuilta alueilta 1950: 45 634. Siirtoväkeen kuuluneet sittemmin Helsingissä asuneet 1.9.1939: 32 734

(HKT 1938, 32-33; 37, 39, 44-45, 47; 1950, 1, 4-5, 9-12; 1961, 30-31; 1970, 1.1, 1.4, 1.15; 1975, 16)

Helsinkiin valmistui sotien aikana vain vähän asuntoja ja niistäkin noin puolet oli kaksioita. Asuntojen keskimääräinen huoneluku laski siten 2.41 asuinhuoneeseen, joissa kussakin asui Helsinkiin suuntautuneen muuttoliikkeen takia keskimäärin 1.93 henkilöä. (HKT 1947, 16, 19-20) Sodan aikana vaurioitui nimittäin varsin vähän asuntoja.

Helsingissä ei sotien aikana menetetty pommituksista huolimatta kovinkaan monta rakennusta. Sodan aikaisissa pommituksissa tuhoutuneet rakennukset vuosina 1939-1944 on esitetty seuraavassa taulukossa.

(HKT 2000: 15, 49)

Rakennustoiminta oli edelleen tarpeeseen nähden vähäistä vuosina 1945-1949, jolloin kansakunnan varat menivät sotakorvausten maksamiseen. Helsinkiin valmistui koko 1940-luvulla vain 10 736 asuntoa, mikä merkitsi laskutavasta riippumatta noin 19 000 – 28 000 asunnon vajausta 1950-luvulle tultaessa.

Osa vuosina 1945-1949 valmistuneista asunnoista oli lisäksi parakkimaisia ”mahdollisimman vaatimattomia asuntoja, pääasiassa puusta”, joita rakennettiin ’pikataloalueille’ Toukolaan, Kumpulaan, Koskelaan, Käpylään ja Maunulaan. Rakennuksiin ei tullut vesi- ja viemärijohtoja, vaan ne korvattiin ulkona sijaitsevilla vesi- ja viemäriposteilla. Sen lisäksi rakennettiin kaksikerroksisia puutaloja ’Uuteen Maunulaan’ ja Kumpulaan. Kivitalojen rakentaminen alkoi puolestaan Ruskeasuolta ja eteni pian myös Maunulaan.

(HKT 1959, 140-141; HKI 1997, 93, 130-133; HKT 2006a, 9-10)

Asuntojen määristä ja niiden varustetason kehittymisestä saa käsitystä seuraavasta taulukosta.

1) Keittiö on laskettu huoneeksi koska, jos sellainen huoneistossa oli, sielläkin asui joku.

2) Varsinaisessa asuinhuoneistossa

(Lankinen 1988, 14, 19, 38; TK 2000, 55, Liitetaulukko 7; HKT 1939, 20-30, 28-29; HKT 1947, 16, 20-21; HKT 1950, 140-141; HKT 1959, 141; Herranen 1985, 222)

Vihainen naapuri: ettekö kuulleet meidän koputtavan seinään?
Toinen: Joo, mutta ei se mitään. Meidän puolella pidettiin myös hieman melua.
(Veikko No 1 1940-1941, 19)

Aivan taivasalla tai veneen alla ei kenenkään kuitenkaan tarvinnut asua vasten tahtoaan. Asunnotonta väestöä näet asutettiin Helsingissä myös kirkkojen sakasteissa, pommisuojissa, siirtolapuutarhamökeissä ja muissa terveydelle vaarallisissa tilapäissuojissa. Niissä asui myös lapsiperheitä.

Pommisuojissa keskimäärin vuoden aikana asuneiden määrät selviävät seuraavasta taulukosta.

(HKT 1947, 259; HKT 2006a, 9)

Kokonaan asunnottomien määrä laski sittemmin vuoden 1950 loppuun mennessä 4 122:än ja vuoteen 1954 loppuun mennessä 4 010:än. Lapsiperheiden osuus asunnottomista oli varsin suuri, noin 11 prosenttia ja naisten osuus 47 prosenttia. Nuorten, 20-29 –vuotiaiden osuus asunnottomista oli puolestaan 35 prosenttia.

(HKT 2006a, 9)

Helsinkiin liitettiin 1.1.1946 huomattavia alueita; muun muassa Lauttasaari ja koko Huopalahden kunta, Munkkiniemen ja Kulosaaren kauppalat sekä osia Helsingin maalaiskunnasta [Vantaa]. Maalaiskunta menetti tässä yhteydessä Helsingille muun muassa Malmin, joka oli maalaiskunnan keskustaajama, sekä liki puolet asukkaistaan.

Liitosalueet ja pääkaupungin koko laajuus näkyvät oheisesta kartasta. Siihen on merkitty lisäksi eräitä Helsingin Kaupungin Liikennelaitoksen reittejä vuodelta 1948, jotka tulevat näkyviin

karttakuvaa suurennettaessa. Kartassa tumman ruskeana näkyvät alueet olivat tuolloin rakennettuja. Kaikki muu maa oli käytettävissä tulevaan asutustoimintaan.

Helsinki alueliitosten jälkeen vuonna 1946. Kuva: Erkki Nordberg 2006.

Helsingissä olisi ollut töitä ja vieläpä ylitöitäkin, joita teetettiin pakosta sotakorvausten säntilliseksi hoitamiseksi, mutta asuntoja ei ollut. Yli 400 000 henkilön siirtoväki, joka oli tullut Neuvostoliitolle pakkoluovutetuilta alueilta ja Porkkalan vuokra-alueelta oli lisäksi sijoitettu ympäri Suomea. Helsingissä heidän osuutensa asukkaista oli vuonna 1950 vain 12.36 prosenttia.

Helsinkiläisten asuinpaikoista saa käsityksen seuraavista kahdesta taulukosta. Ensimmäisestä voidaan todeta, että väestön valtaosa asui edelleen vanhassa kantakaupungissa. Kantakaupungin väestö vieläpä lisääntyi vuosina 1946-1950, mutta kääntyi sitten 1960-luvulla jyrkähköön laskuun. Väheneminen johtui uusien asuinalueiden joukkomittaisesta rakentamisesta 1950-luvun lopulla sekä 1960- ja 1970 -luvulla.

1) Kaupunginosajaossa tapahtuneita muutoksia.
:: = ei vielä olemassa tai kuuluu toiseen kaupunginosaan;
-- = uusi, toisesta erotettu tai lakkautettu kaupunginosa
(HKT 1976, 13)

Helsingin varsinainen kasvu näkyy seuraavan taulukon ensimmäiseltä riviltä ja oikeanpuoleisimmasta sarakkeesta, joka ilmaiseen tilanteen vuonna 1974. Seuraavissa luvuissa esitettävät vastaavat taulukot kuvaavat kaupungin kasvua liitosalueille ja väestön siirtymistä Vironniemeltä niille.

(HKT 1976, 13-14)

Jonotusta esikaupunkibusseihin 1940-luvun lopulla. Kuva: R. Roos, HKI 1997, 475.
Pääkaupungin oppikouluoloista saa käsityksen seuraavasta taulukosta.

(HKT 1921, 135-137; 1931; 118-119; 1940/1941; 124-125; 1951, 120-123; 1974, 12; 1975; 143-144)

Seuraava taulukko on laadittu erillisen taulukon lukujen perusteella. Siitä voidaan todeta Vapaussodan jälkeisen lähtökohtatilanteen suhde- ja prosenttilukuja sekä niiden kehittyminen vuosikymmenen vaihteeseen sekä verrata niitä vuoden 1974 lukuihin.

Taulukoista voi selvästi havaita, että suomenkielisen väestönosan lapset alkoivat hakeutua sankemmin joukoin oppikouluihin vasta 1940-luvulla. Myös pääkaupungin kielisuhteet alkoivat sotien jälkeen muuttua voimakkaasti, mikä ei kuitenkaan näkynyt heti kouluoloissa.