Raskas miinapommi

Norssin vuonna 1905 valmistunut koulutalo, jota oli vuonna 1910 korjailtu, 1925-1926 laajennettu ja vuonna 1934 taas korjattu, vaurioitui jatkosodan aikana pahasti. Koulun kadunpuoleiseen seinään osui raskas, arviolta 250 kilon miinapommi 26.2.1944 tapahtuneen pommituksen aikana iltayöstä. Pommi murskasi osan seinää katon rajasta katupintaan saakka, ja sen painevaikutus vaurioitti melkein kaikkia koulutalon huoneita. Maantiedon ja kemian erikoisluokat, viisi luokkahuonetta, kirjasto ja kokoelmahuoneet tuhoutuivat miltei kokonaan. Osa juhlasalia vaurioitui, ja muun muassa vuodelta 1910 peräisin olleet urut särkyivät pahanlaisesti. Kaikki koulun muutkin soittokoneet rikkoontuivat enemmän tai vähemmän.

Rehtori Rafael Holmström rehtorinkansliassaan 27.2.1944. Kuva: Veikko7.3.1992, 18.

Rehtori ja vahtimestari olivat pommitusyönä olleet kellarissa, ja pommin tullessa oli seinä, johon he nojasivat, kaatunut ilmavirtauksen vuoksi taaksepäin (Cumulus 1944). Ainoat ehjät huoneet olivat pihan puoleisessa kellarikerroksessa. Niistä olivat yhtä lukuun ottamatta kaikki henkilökunnan asuntoina. Talonmiehen asunnon yhteen huoneeseen järjestettiin rehtorin kanslia. Luonnontieteiden erikoisluokkaa alettiin käyttää kokouspaikkana, arvokkaimman kaluston ja arkiston säilytyshuoneena sekä ainoana oppisalina ja tenttipaikkana.

(HSN 1943-1944-1945, 4, 6; Karvinen 1992)

Norssin ympäristöön oli puolenyön aikana pudonnut myös muita pommeja. Muun muassa Ratakadun vastakkaiselta puolelta sortui pari rakennusta. Kaikkiaan Helsinkiin putosi 800 pommia, mutta hyvin järjestetyn ilmatorjunnan ja ilmasuojelun ansiosta noin 20 000 pommia putosi mereen tai muutoin vaarattomalle alueelle. Kaupungissa tuhoutui tuossa pommituksessa yhteensä vain 59 rakennusta ja 135 vaurioitui. (Karvinen 1992, 16)

Raivaustyöt alkavat helmikuussa 1944. Kuva: Veikko 7.3.1992, 17.

Koulumme on invaliidi

Yksinäinen norssi seisoo maaliskuisena kevätpäivänä vaurioituneen koulurakennuksen äärellä. Entisajan koululaisen unelma: Koulutalo poltettakoon…

Yksinäinen norssi pohtii, liekö tämä toivo enää ominainen koululaisille m/44. Tunnemmeko iloa ja tyydytystä, tuumii hän, kun näemme paikalla, missä ennen oli ollut luokkia, kirjasto ja maantietosali, jonka pitkulainen taulu vielä riippuu parin naulan varassa takaseinällä, lohduttoman rauniokasan? Nykyajan repimistä ja särkemistä nähnyt nuori ei enää voi tuohon vanhaan toivoon yhtyä.

Päinvastoin tunnemme iloa siitä, että suurin osa koulustamme seisoo vielä pystyssä, tosin kyllä melkoisesti vaurioituneena. Ovet ovat lentäneet mikä minnekin, ehkäpä hajonneet, ikkunoitten kohdalla ovat aukot, viisauksia ja typeryyksiä kantaneet mustat taulut ovat saaneet luopua kunniapaikastaan seinällä enemmän tai vähemmän rikkoutuneina, käytävät ja luokkien lattiat ovat täynnä rappausta, joka on tippunut katosta ja seiniltä, joista toiset ovat pahastikin lohkeilleet.

Helmikuun 26. p:n pommitus on tuottanut koulullemme todella vaikeita vaurioita. Rehtori ja vahtimestari olivat pommitusyönä olleet kellarissa, ja pommin tullessa oli seinä, johon he nojasivat, ilmavirtauksen vuoksi kaatunut taaksepäin. Nyt oli rehtorinkanslia jo eräässä huoneessa kellarikerroksessa.

Vanhat tomut ovat pudonneet pois. Suursiivoukseltakin säästynyt yksinäinen lukki on saanut menettää nurkkapaikkansa nurkan hävitessä. Tutuista pulpeteista ovat monet entistäkin enemmän vaurioituneet. Kadonneeko vanha viisaus muun vanhan mukana?

Yläaulasta entiseen V kl. a-luokkaan yrittävä saa astua tyhjään, ellei huomaa tapahtunutta muutosta. Vastapäisestä talosta ei näy olevan liikaa jäljellä. Tuhoamistyö on tehty melkein maata myöten. ”Heikot ne sortuu elon tiellä, mutta Norssi se sen kun vain porskuttaa…”

Juhlasalissakin on ilmanpaineen ja sirpaleiden vaikutus havaittavissa. Runolaulajat ovat kaatuneet ja halkeilleet, seinä lohkeillut ja sirpaleiden koloja on siellä ja täällä. Mutta kesken kaikkea hävitystä: Sankarilaatat eivät ole saaneet naarmuakaan. ”Pro patria mortem occvbvervent seisoo kultakirjaimin edelleen vahingoittumattomana. Symboli siitä, että heidän, kaikkensa antaneiden, kunnian kilpeä eivät mitkään voimat voi m i l l o i n k a a n murtaa.

Cumulus
(Cumulus 1941)

Norssin piano. Kuva: Veikko N:o 2 1955, 6.

Korjaustyöt eivät sota-aikana tietenkään voineet työvoiman puutteiden takia edetä kovin nopeasti. Juhlasaliin saatiin korjaustöiden yhteydessä kuitenkin kiitettävä parannus. Urkuparvea laskettiin yli metri aikaisempaa alemmaksi, jolloin saatiin tilava parveke laulukuoroa ja avoimesti näkyviä urkuja varten. Lukuvuonna 1944-1945 oli myös saatu piano ja yksi urkuharmooni korjatuksi. Juhlasali saatiin korjatuksi vuoden 1945 pääsiäiseen mennessä ja kadun puoli siten, että joltinenkin säännöllinen työskentely voitiin aloittaa koulutalossa syyslukukaudella 1945. Kaikille luokille saatiin kuitenkin kunnon oppisalit vasta kevätlukukaudella 1946.

Korjausten yhteydessä toteutettiin lisäksi eräitä tilajärjestelyjä. Maantiedon ja biologian luokat siirrettiin toiseen kerrokseen ja niiden väliin sijoitettiin kokoelmahuoneet. Luokat saatiin kuntoon pääsiäisen tienoilla 1946. Kemian luokka valmistui vasta vuoden 1946 kevätlukukauden päättyessä. Entinen maantiedon luokkahuone kunnostettiin Laulusaliksi. Tuhoutunut kirjasto oli silti vielä järjestämättä. Sitä varten aiottiin kunnostaa entinen luonnontieteellinen kokoelmahuone kellarikerroksessa ja tehdä entinen biologian luokka kerhohuoneeksi.

Alakertaan järjestettiin veistohuone tarpeellisine varasto- ja maalaushuoneineen. Tähän tilaan suunniteltiin lisäksi pientä pajaa. Alakertaan saatiin lopulta ruokailuhuoneen yhteyteen pieni keittiö pesu- ja säilytyskomeroineen. Kuvaanto, entinen piirustussali kaipasi kuitenkin vielä täydellistä kaluston uusimista kuten koko koulukin.

(HSN 1943-1944-1945, 5-6; 1945-1946, 3)

Korjatut urut. Kuva: Erkki Nordberg 2007.

Pommitukseen liittyi vielä eräs mielenkiintoinen epilogi. Laboratoriomestari Helge Ahonen jäi eläkkeelle 1980-luvun loppupuolella. Hänen uskomattomasta aarreaitastaan löytyi vielä pieni pommi. Ahonen antoi sen Norssin silloiselle rehtorille Jussi Luukolle. Samalla hän kertoi, että pommi oli löytynyt Norssin korjaustöiden yhteydessä. Rehtori lupasi pitää pommia varovasti, vaikka ”se luultavasti olikin vaaraton”. Pommi sai kunniapaikan rehtorin työhuoneen kirjahyllyssä.

Se ’vaaraton’ pommi aiottiin sittemmin sijoittaa Norssin 125-vuotisjuhlan näyttelyyn. Juhlatoimikunta siirteli pommia kädestä käteen Jussi Luukon työhuoneessa. Kyseistä Neuvostoliiton metalliteollisuuden tuotetta pidettiin erinomaisena näyttelyesineenä. Muistuttaisihan se oivasti ajoista, jolloin Norssi oli vaarassa räjähtää taivaan tuuliin tai palaa poroksi. Kysymykseen: ”Onhan se vaaraton” päätettiin hankkia luotettava vastaus. Puolustusvoimien entinen komentaja Jaakko Valtanen hankki Norssiin pari pioneeria.

”Termiittipommi. Kolmen kilon palopommi. Pommi on ilmeisesti toimintakuntoinen”, näin sanoivat pioneerit ja veivät pommin mennessään. ”Huh, huh”, sanoi rehtori Luukko – perimätiedon mukaan.

Sitten 1980-luvun loppupuolella koulua käyneet norssit muistavat vielä koulupäivän keskeyttäneen pommiuhkauksen. Silloinhan joku ilmoitti puhelimella, että Norssissa on pommi. Koulu tyhjennettiin nopeasti. Oppilaat ja opettajat seisoivat pihalla, kun poliisit tutkivat koulun. Mitään ei löytynyt. Vaikka pommi oli koko ajan rehtori Luukon kirjahyllyssä.

(Karvinen 1992, 17-18)